Ihmisillä on nykyään niin paljon turhaa tavaraa, että erilaisista siivous- ja raivausoppaista on tullut suosittuja. Minäkin olen siivonnut tavarakasojani japanilaisen Marie Kondon kirjoittaman KonMari-siivousoppaan avulla, ja päässyt eroon paljosta turhasta tilantäytteestä.
Tuliko minusta KonMarin avulla onnellisempi ihminen? En osaa sanoa, mutta ainakin kotonani on enemmän tilaa, ja muutama avustusjärjestö sai paljon käyttökelpoista rompetta ihan ilmaiseksi. Ei raivaus siis hyödytöntä ollut.
Kirjoista tuttu siivouspuhe on ikävä kyllä edennyt myös ihmissuhteisiin. Olen viime vuoden aikana lukenut kymmeniä lifestyle-lehtiartikkeleita, joissa neuvotaan, miten päästä eroon kuormittavista ystävyyssuhteista ja vaikeista sukulaisista. Näitä ihmisiä kutsutaan ”energiasiepoiksi”, ja heidän poistuttuaan elämä kuulemma kevenee kummasti, aivan kuten turhasta tavarasta eroon hankkiutuessa.
Kaikki tietävät, että lapsena kavereiksi valikoituivat ne, jotka sattuivat asumaan samalla kadunpätkällä, tai jotka istuivat koulussa viereisessä pulpetissa. Siinä ei paljon mietitty: kuka tahansa saattoi olla kiva kaveri, eikä pahintakaan riitapukaria kutsuttu energiasiepoksi.
Aikuisena sen sijaan saa valita kaverinsa, ja siksi onkin helppoa sairastua ajatukseen, että vain täydelliset kaverit kelpaavat. Energiasiepot heitetään roskikseen tai annetaan avustusjärjestöille, sillä vain hankkiutumalla eroon epätäydellisestä voi saada tilalle jotain täydellistä. Niinhän sanotaan siivousoppaissakin.
Minäkin mietin joskus, että voi kun minulla olisi kokoelma täydellisiä tyttökavereita, joiden kanssa kokoontuisin sunnuntaisin täydelliselle aamiaiselle. Nämä täydelliset tytöt olisivat kilttejä, eivät ikinä keskeyttäisi toisiaan, söisivät vain raakaruokaa, ja haluaisivat jutella tuntikausia luonnonkosmetiikasta, runoudesta ja elokuvataiteesta. He tykkäisivät myös letittää toistensa hiuksia, tehdä kukkaseppeleitä, ja pukeutua valkoisiin mekkoihin.
Kuulostaa täydelliseltä, ainakin omaan korvaani. Mutta tuossa kauniissa aamiaisasetelmassa on yksi vika, nimittäin minä.
Minä en ole täydellinen ihminen. En ole aina täydellisen kiltti, ja puhun innostuessani helposti toisten päälle. En saa pidettyä mitään valkoista puhtaana viittä minuuttia kauempaa, ja vaikka keskustelenkin mielelläni omista kiinnostuksen kohteistani, niin oikeastaan on mukavaa tuntea ihmisiä, jotka eivät ymmärrä niistä yhtään mitään.
Siivousartikkelien sijaan haluaisin nähdä juttuja, joissa mietittäisiin vaikkapa kymmentä tapaa arvostaa nykyisiä sukulaisiaan ja ystäviään juuri nyt, ilman että he muuttuvat yhtään mitenkään.
Jos joku on ihan järjetön ilkimys ja vie kaikki mehut pelkällä olemassaolollaan, voi tietysti nähdä tätä kyseistä henkilöä vähän vähemmän, mutta ei kai epäkohtia tarvitse etsiä suurennuslasin kanssa? Olemme vain ihmisiä, joten virheitä meistä löytyy kyllä, kun vähän katselee.
Eri asia on, pitääkö niitä alkaa käsitellä tahranpoistoaineella.
LAURA HILTUNEN