Me suomalaiset olemme urheiluhullua kansaa. Odotamme kulloisiltakin edustajiltamme menestystä kansainvälisissä mittelöissä.
Juuri päättyneet olympialaiset kertovat karua totuutta siitä, että Suomi on urheilumaana pudonnut kauas kansainvälisestä kärjestä ainakin perinteisissä olympialaisissa lajeissa. Rahallisesti Suomessa satsataan urheiluun, mutta silti jotakin menee pieleen, kun lopputuloksia katsotaan.
Olympialaisia seuratessa huomio kiinnittyi haastatteluihin, missä suomalainen urheilija milloin pettyneenä, milloin tulokseensa tyytyen oli tehnyt ”omaa suoritustaan” kauden tärkeimmässä kisassa. Voittohenki oli tyystin kateissa verraten maailman kärkeen. Kyllä tuli Seppo Rädyn haastatteluja ikävä.
Olympialaisten aikaan sai nähdä, kuinka runsaasti Yle oli lähettänyt toimittajia paikan päälle Pariisiin seuraamaan eri lajeja, plus että paikalle oli lähetetty myös eri lajien asiantuntijoita. Koska saamme nähdä lukuja, paljonko veronmaksajien rahoja Ylellä paloi Pariisin kisoihin?
Yle on oiva esimerkki siitä, miten kaikki kannettu raha kulutetaan sumeilematta, mutta toiminnan tehostamista ei tehdä, koska rahaa on. Eduskunnan on syytäkin puuttua Ylen toimintaan tiukalla kädellä ja pienentää budjettia reippaasti.
Koululaiset ovat palanneet koulunpenkille. Kännykkäkielto on kovasti puhuttanut kansaa ja olisin mielelläni nähnyt jo kevään aikana asiaa valmisteltavan siten, että kouluissa olisi nyt syksyllä ollut selvät sapluunat siitä, miten asiassa toimitaan.
Keskustelua on käyty jälleen kerran yksilön oikeuksista eli tässä tapauksessa oppilaan. Mielestäni ehdottomasti tärkein oppilaan oikeus on saada turvallisessa ympäristössä itselleen opetusta elämää varten. Tämä onnistuu parhaiten siten, että kaikki opetusta häiritsevä toiminta kitketään luokkahuoneesta pois.
Kännykkäparkki on otettu käyttöön useissa kouluissa ja kannatankin samaa käytäntöä kaikille. Tuostakin on kuulunut soraääniä, kuinka lasten olisi saatava yhteys vanhempiinsa koulupäivän aikana. Välitunneillahan se kyllä onnistuu.
Viime vuosituhannella peruskoulutuksen saaneet ovat olleet kyllä todellisia arjen sankareita. Pyöräiltiin kouluun ilman kypärää, housunlahkeessa pyykkipoika, ettei jää ketjujen väliin. Koulusta sai kynän, kumin, viivoittimen ja myös oppikirjat, joita sitten paperoitiin äidin avustuksella. Jos koulupäivän aikana tuli asiaa kotiin, kansliasta sai soittaa.
Ei ollut vegaaneja, kolmikantakeskusteluja, wilmamerkintöjä, läppäreitä, oppimisen tukea, pienryhmiä tai koulupsykologeja, mutta keväällä laulettiin Suvivirsi, joulunäytelmässä Muriaanien kuninkaan naama plankattiin mustaksi ja Mariaa esitti tyttö ja Joosefia poika. Se oli yksinkertaista aikaa, jolloin ei arvoista väitelty.
Historia opettaa, mutta onko nykyihminen siihen valmis?
Anne Rintamäki
PS:n kansanedustaja Vaasasta