Poistuttaessa kotimaastamme on äidinkieleen turvautuminen yleensä mahdotonta. Tällöin joudumme käyttämään vierasta kieltä, jonka vuoksi viestinnästä tulee haastavampaa ja kiinnitämme siihen normaalia enemmän huomiota.
Kuukausi sitten käänsin ajatukseni englanniksi ja läksin Pohjois-Espanjassa sijaitsevaan kaupunkiin nimeltä León, sillä on minun aikani täydentää opintojani ulkomailla. Miettiessäni vaihtoon lähtemistä, pohdin, riittävätkö englannin kielen taitoni yksin maailmalla selviytymiseen. Kun halu kehittää omaa kielitaitoa kasvoi, päätin niiden riittävän. Huoli onkin osoittautunut turhaksi, sillä asun nyt kaupungissa, jonka kantaväestöstä vain harva suostuu puhumaan kanssani englantia.
León on kaksi kertaa Seinäjoen kokoinen kaupunki, jonka muurien ympäröimä vanha kaupunginosa kätkee sisälleen pitkän historian osana pyhiinvaellusreittiä, jota on kuljettu keskiajalta lähtien tähän päivään asti. Pyhiinvaeltajat ja me vaihto-opiskelijat olemme tuoneet tähän periespanjalaiseen kaupunkiin monikulttuurisuutta jo iät ja ajat, mutta siitä huolimatta saamamme palvelu on espanjankielistä.
Eräs artikkeli väittää espanjalaisten kehnoille englanninkielen taidoille syyksi kielten erilaisuuden. Mikä on totta, sillä espanjan kieli kuuluu romaanisiin kieliin, kun taas englanti germaanisiin kieliin. Kuitenkin molemmat kielet kuuluvat Euroopan kielisukuun toisin kuin suomen kieli, joka on listattu maailman toiseksi vaikeimmaksi kieleksi. Tämän takia syy kielten erilaisuus kuulostaa tekosyyltä, koska taas suomalaisista lähes kaikki osaavat englantia. Artikkelin mukaan espanjalaisilta puuttuu motivaatio englannin kielen opiskelun suhteen eikä sitä suinkaan lisää se, että kaikki elokuvat ja tv-ohjelmat on dubattu espanjaksi. Ilman motivaatiota ja kuulun ymmärtämistä, kieltä on vaikea oppia. Kansainvälistyvässä maailmassa tilanne vaikuttaa hieman huolestuttavalta, mutta itselleni se lisää motivaatiota opiskella lisää espanjan kieltä.
Kokemusteni jälkeen osaan arvostaa äidinkieltämme enemmä.Vaihto-opiskelijoiden keskuudessa äidinkielemme on ollut ihmettelyn aiheena ja joidenkin mielestä kielemme kuulostaa aivan elokuvassa Taru sormusten herrasta puhutulta haltijakieleltä. Mielestäni sitkeytemme oppia muita kieliä, jotka poikkeavat omasta ”haltijakielestämme”, on ihailtavaa. On turha murehtia omaa kielitasoa liikaa, sillä aina ei löydy yhteistä kieltä, vaikka maailmassa onkin englannin kieli eli lingua franca.
Katri Snellman
Opiskelija SeAMK