Kiitos Martti Saarikoski huikeasta kirjoituksestasi Ilkka-Pohjalaisessa 20.8.!
Nykyään aina puhutaan lapsiperheköyhyydestä, mikä on mielestäni täysin väärä termi.
Lapsiperherikkaus olisi oikeampi sana kuvastamaan sitä onnea, mitä lapset elämään tuovat. Sitä rikkautta ei koskaan voi mitata rahassa.
Olen syntynyt 1960-luvulla kahdeksanneksi lapseksi perheeseemme, ja vielä yhden pikkuveljen syntymän jälkeen meitä lapsia oli yhteensä yhdeksän.
Synnyimme ihan peruskristilliseen perheeseen. Äitini tapasi sanoa, että me kaikki olimme onnellisia vahinkoja.
Itse olen saanut elää erittäin turvallisen ja ihanan lapsuuden isossa katraassa maalla. Raha oli erittäin tiukilla, koska vanhempani yrittivät selvitä pääasiassa kirvesmies-isäni tuloilla. Toki omavaraistalous auttoi, mutta työtä se vaati molemmilta paljon.
Koulusta oli aina kiva palata kotiin, kun äiti ja muut sisarukset olivat turvana kotona. Yksin ei tarvinnut koskaan olla.
Äidin valmistama herkullinen lihasoppa ja niin ihana, itsetehty leipä, olivat mitä suurinta herkkua.
Isä piti todella kovan kurin, ja hänen sanansa oli perheen laki. Äiti hoivasi varmalla, hellällä otteella. Syli aina avoinna.
Vanhempia oli helppo kunnioittaa. Myös kaikkien sisarustemme keskinäinen kunnioitus ja yhteydenpito aikuisenakin on ollut mittaamattoman arvokas voimavara koko elämämme mittaisella matkalla.
Lapset tarvitsevat läsnäolevia, turvallisia ja ymmärtäväisiä vanhempia elämänsä alkutaipaleella. Myös kotoa saatu malli ja rajat ovat hyvin tärkeitä.
Toivoisin, että kotiäitiys tai -isyys nostettaisiin jo vihdoin Suomessa arvoiseensa kunniaan!