RKP:n puoluepäivillä tehtiin tärkeä päätös: Suomen synnytyshoitoa ei tule keskittää enempää. Olen iloinen siitä, että sain tukea lisäykselleni, kun tasan viikkoa myöhemmin luen jälleen siitä, että synnytysyksiköitä selvitetään taas. Puhutaan luvuista, säästöistä, syntymien määrästä ja ennusteista. Minulle kyse ei ole ensisijaisesti tilastoista, vaan jostain hyvin konkreettisesta: turvasta silloin kun lapsi syntyy.
Lohjan synnytysosasto suljettiin noin kolmen miljoonan euron vuosisäästöjen vuoksi. Mikä on hinta, jonka maksamme toisaalla? Äidit, jotka kuvaavat viikkojen etukäteistä huolta. Perheet, jotka eivät tiedä, ehtivätkö he ajoissa perille. Ja todellisuus, jossa lapsia syntyy autoihin ja ambulansseihin matkalla sairaalaan. Näin ei pitäisi olla Suomessa.
Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana synnytysyksiköiden määrä on vähentynyt voimakkaasti, noin 39:stä nykyiseen 22:een. Samaan aikaan sairaalan ulkopuoliset synnytykset ovat lisääntyneet radikaalisti. Tätä on vaikea pitää sattumana.
Samaan aikaan Itä-Suomen yliopisto on tehnyt tutkimuksen, joka kattaa noin 800 000 synnytystä vuosina 2008–2023. Se osoittaa, että pienet synnytysyksiköt eivät ole vähemmän turvallisia täysiaikaisissa synnytyksissä kuolleisuuden osalta. Ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että pieniä yksiköitä pitäisi sulkea potilasturvallisuuden perusteella.
Tämä on tärkeää, koska juuri potilasturvallisuutta käytetään usein pääargumenttina yksiköiden lakkauttamisessa. Kun puhutaan ”laadusta ensisijaisena perusteena”, jään pohtimaan, mitä sillä tarkoitetaan. Laatu synnytyshoidossa ei synny yksikön koosta, vaan se rakentuu koulutuksesta, kokemuksesta ja toimivista resursseista – ja se voidaan turvata myös pienemmissä yksiköissä. Lisäksi näemme, että synnytykset matkalla sairaalaan ovat lisääntyneet samalla ajanjaksolla, kun osastoja on suljettu – tämä on konkreettinen seuraus lakkautuksista.
Pohjanmaalla meillä on edelleen jotain, joka toimii. Kokkola, Vaasa ja Seinäjoki eivät ole “pieniä reunayksiköitä” – ne ottavat yhdessä vastaan yli 5 000 synnytystä vuosittain. Kyse ei ole vain numeroista, vaan ihmisistä, perheistä ja elämän alusta.
Ajattelen myös sitä, mitä turvallinen synnytys tarkoittaa käytännössä. Se ei ole vain lääketiedettä ja rutiineja – se on tunnetta siitä, että ehtii perille, että joku on paikalla kun se alkaa, ja ettei tarvitse pelätä matkaa sairaalaan. Siksi on vaikea hyväksyä, että Suomen seuraava askel olisi entistä suurempi keskittäminen. Meidän ei pitäisi joutua valitsemaan talouden ja turvallisuuden välillä. Emmekä saa rakentaa järjestelmää, jossa yhä useampi lapsi syntyy matkalla sairaalaan.
Siksi meidän on jatkossakin puolustettava synnytysyksiköitä koko Pohjanmaalla. Ei vain potilasturvallisuuden vuoksi, vaan myös yhtä tärkeän asian vuoksi: ihmisten perusturvallisuuden silloin kun elämä alkaa.