Suomessa on noin 1,6 miljoonaa eläkeläisiä, joiden hyvinvointi ei ole kenenkään asia. Tehdään päätöksiä valtakunnan tasolla, jotka heikentävät eläkeläisten taloudellista asemaa ja tehdään päätöksiä hyvinvointialueiden sisällä, jotka rajoittavat mm. ikäihmisten hoitoon tai valvottuun asumisen pääsyä, ne on tehty jo lähes mahdottomaksi lakkautettujen vuodeosastojen ja asumispalveluasuntojen takia eikä kukaan vastusta tätä kehitystä.
Kaikki huutavat yhteen ääneen, kuinka oma koti on paras paikka vanhukselle. On se siinä mielessä yhteiskunnalle paras, että varmaan kuolee pikemmin pois vaivoista. Muuten siinä ei ole mitään hyvää.
Hallitus nosti ”suurituloisten” eläkeläisten verotusta vuoden alusta, suurituloiseksi katsotaan jo 1 875 €/kk bruttoeläkettä saavat.
Sekään ei näytä riittävän, nyt Talouspoliitinen arviointineuvosto on ehdottanut lisäkiristyksiä eläkkeiden verotukseen.
Myös eläkeläisten asumistuen saantia kiristettiin. Hallitus ajoi läpi eläkeuudistuksen, johon saatiin eläkkeiden indeksikorotusta rajoittava inflaatiovakauttaja, jos sattuu vielä joskus niin kova inflaatio kuin 2022 ja 2023, että eläkkeet uhkaavat nousta liikaa suhteessa palkkoihin.
Noiden kahden vuoden korotuksia jaksetaan muistella varmaan vielä 50 vuoden päästäkin. Mahtaako kukaan muistaa, että hinnatkin nousivat silloin.
Olen laskenut vuodesta 2010 lähtien eläkeindeksin ja ansiotasoindeksin kehitystä. Lopputulos on se, että ansiot ovat tuona aikana nousseet 34,3 % ja eläkkeet 26,9 %.
Kukaan ei nosta meteliä siitä kuinka paljon eläkkeiden ostovoima on heikentynyt suhteessa palkkoihin.
Miksi? Koska kukaan ei aja eläkeläisten etuja ja eläkeläiset itse ovat kuin lampaita eivätkä nouse vastustamaan tehtyjä päätöksiä. Edes ne lukuisat eri poliittisten puolueiden rahoittamat eläkeläisjärjestöt, joiden se kuuluisi tehdä, eivät tee mitään. Siinä pätee sääntö ”sen lauluja laulan, jonka leipää syön”.
Olen laskenut indeksien kehitystä paljon pidemmältäkin ajanjaksolta, taitetusta indeksistä lähtien, mutta kun esitin sen eräälle kansanedustajalle, niin hän kommentoi taulkkoani sanomalla vain ”harva noin kauan elää”.
Puolueiden suhtautuminen on jopa alentavaa. Otettuani yhteyttä niihin ja kysyttyäni eläkeläisten kohtelusta olen saanut mitä erilaisempia vastauksia tai en yhtään mitään.
Vihreät haluavat eläkeläisille lisäveron, koska olemme pilanneet tämän maan luonnon ja heidän mielestään eläkeläisten asema on todella hyvä, puheenjohtajan vastaus.
Kokoomusnuoret ovat sitä mieltä, että eläkkeen ei pidä olla mikään lomailun mahdollistava raha. Kysyin heiltä tarkemmin asiasta, ei vastausta. Kysyin myös pääpuolueelta, ei vastausta.
Sosiaalidemokraatit vastasivat, että jos ei rahat riitä, niin ei muuta kuin toimeentuloluukulle.
Perussuomalaiset ei ole vastannut yhteenkään kysymykseeni, ei edes heidän paikallinen edustajansa.
Keskustan paikallinen edustaja sanoi minulle henkiloökohtaisesti, että ”yksikään puolue ei koskaan tule esittämään taitetun eläkeindeksin muuttamista eläkeläisille positiivisemmaksi”, kääntyi kannoillaan ja lähti.
Ainoa puolue, joka on jakanut huoleni eläkeläisten asemasta, on kristillisdemokratit, joka valitettavasti on liian pieni puolue.
Olisiko puolueiden aika herätä ja huomata, että 1,6 miljoonaa ääntä on aika paljon ja jos eläkeläiset lakkaisivat olemasta lampaita eivätkä seuraisi enää uskollisesti laumansa (puolue)johtajaa, vaan ajattelisivat omilla aivoillaan.
Jos olisi eläkeläisten etuja ajava puolue ja eläkeläiset keskittäisivät äänensä sille, saisimme monta edustajaa. Taitaapi olla toiveajattelua.
Tulevissa paikallisvaaleissa ei tietenkään valita edustajia päättämään isoista valtakunnantason asioista, mutta kun niitä puoluepamppuja ja kansanedustajia ilmestyy makkara- ja kahvitarjoilupaikoille, niin olisi enemmän kuin aiheellista muistuttaa heitä asiasta. Ja kovasti olisivat puoluejohtajat rinta rottingilla, jos sattuisivat vaaleissa menestyä.
Hannele Klankki
Vaasa