Vladimir Putinin edellisestä Kultaranta-visiitistä on kulunut melko tarkkaan kolme vuotta. Kesäkuussa 2013 maailma oli joltisenkin erilainen. Sauli Niinistö ja Putin kehuivat kilvan maiden parantuneita suhteita.
Suomi lupasi avata viisumikeskuksia Venäjälle turismin helpottamiseksi. Liikenneministerit sopivat vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksista.
Kansainvälisistä jännitteistä kertoi lähinnä se, että Putin paljasti Kultarannassa tietovuotaja Edward Snowdenin majailevan Moskovan lentokentällä.
Vierailun huipennukseksi Turun kaupunginvaltuusto myönsi Putinille hopeisen vaakunamitalin, onhan hän Turun-ystävä jo vuosien takaa.
Maailma on muuttunut kolmessa vuodessa niin valtavasti, että on mahdoton kuvitella, miltä se näyttää seuraavien kolmen vuoden päästä. Ainakin on vaikea ajatella, että vuonna 2019 Turun kaupunginisät ripustaisivat uusia prenikoita Putinin rintapieleen.
Putin tuskin häviää mihinkään. Venäjällä järjestetään 2018 presidentinvaalit, joissa on vain yksi suosikki, jos tämä asettuu ehdolle.
Uskottavaa lienee myös se, että Ukrainan kriisi ei ratkea ihan pian. Kuten dosentti Arto Luukkanen toteaa, kansainvälisiä kriisejä on helppo luoda, mutta äärettömän vaikea lopettaa.
Lännessä ei myönnetä tappiota eikä tunnusteta Krimin asemaa. Venäjällä taas Krimille on syydetty niin paljon rahaa investointeina, että jopa maan oma media on sitä kritisoinut. Minskin sopimuksesta puhutaan lähinnä juhlapuheissa.
Yksi muutos on varma. Kolmen vuoden päästä tullessaan Kultarantaan Putin saapuu erilaiseen Eurooppaan. Brexitin vaikutuksia on alkupaniikissa liioiteltu, mutta Euroopan integraatiokehityksen se on pannut jäihin.
Vuonna 2004 EU muuttui lännen kultapossukerhosta yltiöpäiseksi yhteismarkkinahankkeeksi, joka nyt törmäsi seinään. Puolalaista putkimiestä pelännyt britti ei piitannut siitä, miten paljon Itä-Euroopassa on markkinapotentiaalia suuryrityksille.
Uuden identiteetin löytäminen vie Euroopalta hyvän tovin, eikä ole varmaa etteikö EU pirstaloituisi vielä lisää sitä ennen. Komissio saa pitkään olla varpaillaan uusien kurkkudirektiivien kanssa, jotta populistiset liekit eivät saisi lisää bensiiniä.
Britannian eroprosessi ei ole valmis vuoteen 2019 mennessä. Grönlannin eroneuvottelut EY:n kanssa veivät 1980-luvulla kaksi vuotta, vaikka riitaa oli lähinnä kaloista.
Nähtäväksi jää, miten yhtenäisenä EU pysyy Venäjän suuntaan. Hajaannus voi pehmentää äänenpainoja ja edistää sopua. Tai sitten Venäjä voi käyttää tilannetta hyväkseen ja esiintyä entistä kukkoilevampana. Riippuu maailmankatsomuksesta, kumpaan uskoo.
RAMI NIEMINEN