Eduskunnan kyselytunnit ovat vuosi vuodelta muuttuneet yhä enemmän viihteeksi. Jokainen, joka on seurannut vuosia joka torstaista ohjelmaa Yle TV 1:ltä, ja viime vuosina myös Yle Areenasta, on tämän huomannut. Ei kai yhteisten asioiden hoitaminen voi eikä saa olla suunsoittajien temmellyskenttää, putousta, jossa parhaiten pärjää se, joka käyttäytyy toisia halventaen ja kerää iltapäivälehtien lööpit kansalle jaettavaksi. Markku Mantilan Maan tila -palstalla Ilkka-Pohjalaisessa 26.2. esittämää näkemystä on helppo ymmärtää.
Alun pitäen eduskunnan kyselytuntien tarkoitus oli hyvä, ”tarjota kansalaisille mahdollisuuden seurata valitsemiensa kansanedustajien puheenvuoroja ja arvioida politiikan tekoa käytännössä”, kuten Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kyselytunnin tarkoituksen muotoili. Jokaviikkoiset Yle TV1:ssä suorana lähetyksenä televisioidut kyselytunnit alkoivat syysistuntokaudella vuonna 2008.
Värikästä kieltä on kuultu eduskunnasta televisioiduissa lähetyksissä aina.
Varsinkin vasemmalta puolelta alkoi jo vuodesta 2015 Sipilän hallituksen aikoihin kuulua puheita, joita ei parhaalla tahdollakaan voinut pitää toisia ja totuutta kunnioittavana rakentavana argumentointina. Esimerkistä käynee väite ”valtion velkaa ei tarvitse maksaa koskaan takaisin”. Tai ”korkotason ollessa negatiivinen, velanottaminen on kannattavaa” tai ”hoitajamitoitus 0,7 on helppo ja nopea tehdä”.
Kaikki meni monelle kuin häkä päähän. Ja edelleen puheissa elää ”vappusatanen”. Jopa vaalivoitto ratkaistiin pitkälle vuonna 2019 näillä argumenteilla. Äänestäjiä nuollaan vastustamalla säästöjä, jankkaamalla leikkauksista, vaihtoehtoja esittämättä.
Jotkut kansanedustajat ovat hoksanneet, että kansalaisten suosion saa puhumalla leukavia, ilmeilemällä, loukkaamalla ja solvaamalla toista ja lupaamalla asioita, jotka suurin osa tiesi valheellisiksi ja toteuttamiskelvottomiksi, mutta niihin oli lohdullista uskoa. Siitä esimerkkinä siirtyminen nelipäiväiseen työviikkoon päivittäistä työaikaa pidentämättä ja palkkatasoa alentamatta. Valitettavasti kaikkien kansalaisten medialukutaidolla ei osata erottaa fantasiaa ja populistista ronskia roustausta asiallisesta rakentavasta keskustelusta.
On tultu vaiheeseen, jolloin kyselytuntien televisioinneille on tehtävä jotakin. Muuten eduskunnan loppukin arvovalta murenee. Poliittinen keskustelu on muutenkin kuin kyselytunneilla alkanut muistuttaa amerikkalaista poliittista keskustelua. Siinä faktoilla on enää pieni sivurooli. Keskustelun fokus on vastustajan koulukiusaajamaisessa mollaamisessa ja tärkeintä on saada hänet näyttämään tyhmältä surkimukselta, josta kukaan ei tykkää.
Valitettavasti suuri yleisö taputtaa käsiään tällaisille viihteen sankareille, joiden pitäisi huolehtia kansalaisten turvallisuudesta, hyvinvoinnista ja jopa maailmanrauhasta.
Ei näytä hyvältä, kun meilläkin yhteistyö- ja asiapolitiikka häviää vähitellen viihteen tieltä ja sutkit solvaajat päättävät yhteisistä asioistamme. Sitä nykyinen televisioitava eduskunnan kyselytunti ruokkii ja heikentää keskustelun tasoa.
Politiikka ja viihde on pidettävä erillään. Vastaavan päätoimittaja Mantilan ehdotuksen, että kameralle tarkoitetut poliittiset näytelmät voi lopettaa, on syytä ottaa vakavaan pohdintaan.
Martti Saarikoski
Seinäjoki