Etelä-Amerikan Ecuadorissa surmatun presidenttiehdokkaan Fernando Villavicencion varapresidenttiehdokas Andrea Gonzalez on valittu puolueensa uudeksi presidenttiehdokkaaksi. Vaalit pidetään 20. elokuuta.
Toimittajana ja korruption vastaisena kampanjoijana tunnettu Villavicencio, 59, ammuttiin kuoliaaksi maan pääkaupungissa Quitossa keskiviikkoiltana pitämänsä kampanjatilaisuuden jälkeen. Maan presidentti Guillermo Lasso on syyttänyt murhasta järjestäytynyttä rikollisuutta.
Loppuviikosta poliisi kertoi ottaneensa kiinni kuusi ihmistä Villavicencion surmaan liittyen, minkä lisäksi viranomaiset olivat ampuneet yhden epäillyn hyökkääjän kuoliaaksi. Kaikki epäillyt ovat kolumbialaisia.
Ympäristönsuojelutyöstään tunnettu Gonzalez, 36, osallistuu presidenttiehdokkaiden väittelyyn Quitossa sunnuntaina. Gonzalezin varapresidenttiehdokkaan nimi julkistetaan lähitunteina, puolue kertoi myöhään lauantaina Suomen aikaa.