Miksi uhraan lähes joka viikonlopun siihen, että kuuntelen suunsoittoa ja valitusta? Miksi istun autossa jopa 12 tuntia päivässä ja palelen syyssateessa muutaman euron korvausta vastaan? Jotakin minussa täytyy olla pahasti vialla.
Aivan, olen erotuomari.
En itsekään löydä syytä, miksi tätä teen. Korvaukset ovat lähes olemattomat, uhrattu vapaa-aika on pois kaikesta muusta, ja palaute on lähes poikkeuksetta pelkkää kuraa. Ajan yksin, progea kuunnellen, kotiin pitkin autioita sisämaan maanteitä.
Tuomarointi on joka ottelussa keskustelun aihe.
Hävinnyt joukkue lähes aina kertoo, miten tuomiot olivat heitä vastaan, ja tuomarit olivat puolueellisia.
Voittanutkin joukkue muistaa kommentoida, että heillekin annettiin täysin syyttä rangaistuksia. Vasta sitten katsotaan peiliin ja mietitään, miksi ottelu päättyi 10–0.
Tuomarointi on pakollinen paha. Ilman tuomareita ei pelata yhtään ottelua.
Meillä Vaasassa ei vielä olla niin pahassa tilanteessa, että otteluita jouduttaisiin siirtämään tai perumaan joka viikko, kun tuomareita ei yksinkertaisesti löydy.
Se voi olla pian edessä. Lajien, pelaajien ja otteluiden määrä kasvaa vuosi vuodelta, mutta tuomarien määrä vähenee.
Kynnys aloittaa tuomarointi on muutenkin korkea. Ja kun ensimmäisissä otteluissa saat kuulla molemmilta sivurajoilta ja pelaajilta alituista valitusta, aika sitkeä on oltava, jos meinaa pilli kädessä jatkaa.
Valtaosa ensimmäisen vuoden tuomareista jättää hommat saman kauden aikana.
Pahinta on, että tuomarivajeesta kärsivät ne ryhmät, jotka tuomarointia eniten tarvitsevat. Lapset ja nuoret.
Näissä otteluissa pahimpia ovat usein lasten vanhemmat. Katsomosta huudellaan nuorelle, aloittavalle tuomarille kaikenlaista, ja itse ottelu koetaan kuin kyseessä olisi Super Bowl tai Mestareiden Liigan finaali.
Tuomarina oppii sellaisia esimiestaitoja, joita ei missään työpaikassa tai koulussa saa. Nopeat reaktiot, ihmisten käsittely, itsehillintä ja kontrolli. Tuomarointi on myös äärimmäistä ryhmätyötä.
Voisin suositella sitä ihan kaikille. Ei siksi, että joutuisi sinne myrskyn silmään, vaan oppimaan lajista täysin uuden elementin.
Se olisi monelle valmentajallekin hyödyllinen lisä, eikä pelaajatkaan siitä huonontuisi. Saisivat pienen ymmärryksen meidän oudosta sielunmaisemastamme.