Ajatus omasta paikasta Sepänkylän synnyinkulmilla muhi aikansa Mika Saarelan mielessä. Kesän korvalla tapahtui nopeasti paljon, ja hampurilaisravintola Mikki’s avasi Mustasaaren pääkirjaston kupeessa 19. kesäkuuta.
Korona-aika on edelleen päällä, mutta se ei pelottanut.
– Nyt oli just hyvä hetki. Pääsee taas näihin hommiin tauon jälkeen, Mikki’s:n yrittäjä Mika Saarela kertoo.
Ravintolakokiksi kouluttautunut mies ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.
– Olen ollut aikanaan toistakymmentä vuotta grilliyrittäjänä Hietalahdessa.
Sen jälkeen muun muassa sairaalakanttiinia ja jäätelökioskeja pyörittänyt Saarela kertoo saaneensa vapautuvasta paikasta vinkin.
– Toukokuun puolivälissä löimme kaupat lukkoon ja kesäkuussa avasimme. Kuukauden tässä oli hiljaista.
Saarela piti entisen Smith’s:n sijainnista, keittiöstä ja terassista. Paikan uusi nimi syntyi silmänräpäyksessä.
– Jotain piti keksiä.
Asiakkailla on sananvaltaa
Mikki’s on aivan oma paikkansa, mutta jotain on kuten ennen.
– Mekin teemme omat pihvilihamme itse. Raaka-aineiden kotimaisuusaste on muutenkin hyvin korkea, Saarela sanoo.
Paikan burgerit ovat niin sanottuja smash-burgereita.
– Pihvi litistetään, jolloin paistopintaan saadaan makua, Saarela taustoittaa.
Yrittäjän mukaan tarkoituksena on tarjota burger-puolelta jokaiselle jotakin.
– Haluan esimerkiksi ottaa gluteenitonta ruokavaliota noudattavat huomioon.
Ruokalista elää – jostain on lähdetty liikkeelle, uutuuksia on tulossa ja jotkin annokset tippunevat ajan myötä pois. Saarela haluaa saada palautetta.
– Asiakkaat määräävät suunnan. Positiivinen palaute on mukavaa, mutta haluan kuulla negatiivisenkin. Silloin opin.
Lisää työntekijöitä
Mikki’s työllistää haastatteluhetkellä yrittäjän lisäksi neljä henkilöä.
– Rekrytoin ainakin pari työntekijää lisää, ehkä enemmänkin, Saarela kertoo.
Burger-paikan viereinen jäätelökioski on sekin palannut toimintaan. Saarelalla on suunnitelmia.
– Haluaisin saada milkshaket tarjolle, mutta sitä ennen täytyy testata koneita.
Saarela näkee itsenäisillä burger-paikoilla olevan paikkansa ja etunsa pikaruokamarkkinoilla.
– Tuotekehityksemme on nopeaa ja olemme joustavia. Uskon ihmisillä olevan myös halua tukea yksityisyrittäjiä.
Tulevaisuuden haave on selvä.
– Tehdä tästä seudun paras yksityinen burger-paikka, Saarela sanoo.
Miika Huhta