Muutamia vuosia sitten olin esiintymässä Helsingin Kirjamessuilla. Tuolloin mukaani tapahtumasta tarttui professori Tarmo Kunnaksen tiiliskiven kokoinen tutkielma nimeltään Fasismin lumous.
Nimensä mukaisesti kirja käsittelee fasismia ja sen varhais- ja kultakauden teoreetikkoja. Mutta erityisenä näkökulmana on kuitenkin fasismin ja taiteilijoiden välinen suhde sekä toisaalta sen lumovoiman analyysi, jolla aate vaikutti aikansa intellektuelleihin.
Muistan selailleeni kirjaa junamatkalla takaisin Vaasaan alkuun kiinnostuneena, mutta sitten jostain syystä pettyneen oloisena. Kotiin päästyäni unohdin teoksen kirjahyllyyn.
Viime aikoina olen kuitenkin tarttunut samaisen tiiliskiven selkämykseen useampaankin otteeseen. Motiivini ovat olleet niin sanotusti sivuammatillista taustatutkimusta palvelevia.
Fasismin lumous on kieltämättä vaativa teos, jota ei ole tarkoitettu idiooteille.
Kirjaa lukiessa sen tekijän tiivis suhde ranskalaiseen filosofiaan ja tutkimusperinteeseen ei voi jäädä huomaamatta. Teos ammentaa aineksensa syvältä eurooppalaisen tieteen ja taiteen historiasta, sanalla sanoen Euroopan faustisesta sielusta.
Kokonaisesityksenä kirja hakkaa mennen tullen ne poleemiset, subjektiiviset ja sivistymättömät julkaisut, joita viime aikoina tässäkin maassa on tuotettu ja joiden keskeinen sisältöväittämä on se, että jokainen tavallinen suomalainen on pohjimmiltaan fasisti. Siis kun oikein silmiin katsotaan.
Kuitenkin todellinen fasismi on niin monimutkainen, rakenteeltaan laaja ja merkityksellinen ilmiö, että kyvyttömyys tunnistaa se aidosti, on tällä hetkellä eräs maanosamme suurista kysymyksistä.
Fasismilla kun on kyky kätkeytyä, verhoutua, muuntua ja löytää helposti kotipesä sieltä, missä sitä kiivaimmin väitetään vastustettavan.
Saksan liittotasavallassa kylmän sodan aikoihin toimineen Punaisen armeijakunnan eräänä tavoitteena oli terroritekojensa kautta pakottaa yhteiskunta vastaamaan väkivaltaan kontrollia ja valvontaa lisäämällä.
Sosiologi Theodor Adornolta lainattujen käsitteiden mukaan tällä tavoin oli kuulemma mahdollista paljastaa demokraattisenkin hallinnon rakenteissa piilevä fasismi.
Nykyään näihin vanhojen kommareiden juttuihin ei usko enää oikein kukaan, mutta ehkä pitäisi.
Nimittäin siinä, että ihmisyhteisö suojelee tai ainakin sen pitäisi suojella jäseniään terrorismin kaltaiselta uhalta, ei ole mitään ihmeellistä.
Turvallisuuden takaaminen on jokaisen järjestäytyneen yhteiskunnan olemassa olon ensimmäinen tarkoitus ja perimmäinen tehtävä. Ja joutuihan Ulrike Meinhof kumppaneineen kuitenkin käyttämään ihan kovaa väkivaltaa, saadakseen valtiosta esiin sen niin sanotun fasistisen reaktion.
Ei samaan aikaan ja toisaalla vaan toiseen aikaan ja toisaalla, hän olisi saattanut päästä helpommalla. Miksi kukaan ei kertonut internetistä ja suomalaisesta sananvapauskeskustelusta?
Paikasta, kokemuksesta ja mielenmaisemasta, jossa fasistit tekevät ilmiantoja fasisteista toisille fasisteille.
HARRI V. HIETIKKO