Yhdysvalloissa toimi 1970-luvulla kommunistinen terroristiliike nimeltä The Weathermen. Järjestö sai nimensä Bob Dylanin kappaleen sanoituksesta, jonka mukaan sääennustajat ovat käyneet tarpeettomiksi, koska jokainen aistii tuulen suunnan muutenkin. Lyriikan yhteiskunnallinen tulkinta viittasi tietenkin vallankumouksen välttämättömyyteen ja yleisen mielipiteen muutokseen.
Havaintojen mukaan poliittisten säämiesten ennusteille olisi tänä kesänä ollut tarvetta. Vaikka itse edellisessä kolumnissani vihjasinkin brittien äänestävän Unionista eroamisen puolesta, en muista kovin monen julkisen kommentaattorin olleen asiasta etukäteen samaa mieltä.
Kirjoitan tätä tekstiä juhannusaaton aamuna kesämökillä. Katselen tietokoneen näytön yli, kuinka uimassa ollut rakastettuni nousee rantaan Merenkurkun aalloista ihanampana kuin Ursula Andress koskaan.
Ensimmäiset brexit-uutiset leviävät sosiaalisessa mediassa ja tunnen jälleen kerran elämässäni oikeassa olemisen raskaan taakan.
Suuri joukko ihmisiä on aidosti hämmästynyt siitä, että britit päättivät äänestää epämääräisten taloudellisten argumenttien, latinalaisperäisen elitistisen ja salailevan hallintokulttuurin ja hahmottoman unionistisen ideologian sijasta itsenäisyyden, itsemääräämisoikeuden ja itsekunnioituksen ideoiden puolesta.
Voi olla, että voittaneet teemat ovat osin harhaa, mutta ne koetaan silti parempina ja todempina kuin Brysselin tarjoamat.
Jäsenyys tämän hetkisessä Unionissa on kuin avioliitto narsistin kanssa. Neuvottelu ja myötäily ovat turhaa. Ainoa vaihtoehto on ero.
Kautta aikain Britannia on tarjonnut synty- ja suojapaikan vapauden ja valistuksen aatteille, kun ne muualla Euroopassa ovat olleet uhattuina.
Magna Carta loi tuhat vuotta sitten pohjaa eurooppalaiselle demokratialle. Henrik kahdeksas vapautti englantilaisen uskon aikansa korruptoituneesta ja itseään palvelevasta ylikansallisesta organisaatiosta, katolisesta kirkosta.
Omat isovanhempamme muistavat vielä, kuinka Britanniasta 1940-luvulla puhaltanut tuuli hajotti sen yön ja usvan, johon saksalainen politiikka silloin oli koko maanosan syössyt.
On keskusteltu siitäkin, että ”väärin äänestäneille” briteille pitäisi jotenkin kostaa ja että koko kansakuntaa pitäisi kollektiivisesti rangaista vaalin johdosta. Tai että äänestys tulisi uusia niin monta kertaa, että tulos muuttuu.
Vaan kenet tämä enää yllättää?
Unionistit pelkäävät ja paljastavat todellisen ytimensä niin sanotun suvaitsevaisuutensa pintakerroksen alla.
Asetelma on silti terve, koska juuri vallanpitäjien tehtävä on pelätä kansaa. Ei toisinpäin.
Ja sitä paitsi britit ovat meistä parhaita ensimmäisinä kestämään tulevat koettelemukset. Monarkia, punta ja Britannia ovat olleet olemassa kauan ennen Unionia ja euroa. Oikeastaan niin kauan, että koko rinnastus on naurettavaa.
Ja mahtavat olla vielä niiden jälkeenkin.
Elämme totisesti mullistusten aikaa ja esimerkin voima on suuri.
Sen kertomiseen ei tarvita säämiestä.
HARRI V. HIETIKKO