Kuluva talvi on osoittanut, että ay-liike taistelee enemmänkin vallasta ja olemassaolostaan kuin perinteisestä työntekijän etujen valvomisesta. Poliittinen lakkoilu on tästä konkreettisin näyttö. On ehkä liioiteltua puhua koko ay-liikkeestä, johon mahtuu myös järkeä ja realiteetteja kunnioittaviakin liittoja, kuten Akava, jonka jäsenmäärä onkin ainoana keskusjärjestönä ollut viime vuosina nousussa.
En puhu niinkään näistä yhteiskykyisimmistä keskusjärjestöistä. Eniten olemassaolostaan näyttävät olevan huolissaan SAK ja siihen kuuluvat ammattiliitot. Kaikki tietävät sen olevan SDP:n jatke, taistelukärki ja tärkeä vaalirahoittaja. Nyt, kun Sanna Marin hävisi viime kevään eduskuntavaaleissa pääministerin paikan, SDP:n uusi johto on ottanut epätoivoissaan kovat, jopa tuhoisat, hyvinvointiyhteiskuntaa vaarantavat keinot käyttöönsä.
SAK:n toimintatapa on tunnetusti jäänyt 70-luvun poteroihin, joihin kuuluu vahvasti vastakkainasettelu ja eripuraisuuden lietsominen, joskus jopa vihan kylväminen. Käyttövoimana toimilleen SAK/SDP:lla on ensisijaisesti kateus, yksi ihmisen alimmista tunteista. Kateus on mielentila. Se on yhdistelmätunne, johon sisältyy vihaa, katkeruutta, kostonhimoa ja ahdistusta, kuten psykologi ja psykoanalyytikko Elina Reenkola kateuden määrittelee. Ei voi välttyä ajatukselta, että jotakin on jäänyt käsittelemättä kansanosassa, joka on johdettavissa edelleen tuohon tunteeseen. Kateus on syvä ja toimintaympäristöä myrkyttävä tunne, josta on vaikeaa päästä eroon.
Köyhyys on toinen SAK:n ja SDP:n yhteinen teema, johon kateus on helppoa liittää. Omilla valinnoilla on suuri merkitys köyhyyteen, mutta ei toki aina.
Näyttää siltä, että liiallisella holhoamisellakin, jota puolueet läpi vihervasemmiston suosivat, on vaikutusta ihmisten valintoihin. Helppouskin koukuttaa ja syö omatoimisuutta. Kun ihminen ei joudu ponnistelemaan elantonsa eteen, hänestä tulee elätettävä ja kehittyminen loppuu. Se on hänen omanarvontuntonsa kannalta erityisen paha asia, samoin yhteiskunnan kannalta.
Filosofian tohtori, historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja totesi taannoin, että suomalainen köyhyys ei ole sitä, että itsellä on liian vähän vaan sitä, että toisella on enemmän. Tämä on asian ydin. Eli kysymys on SAK:n ja koko vihervasemmiston kateuden lietsomisesta, jota se on tottunut käyttämään poliittisen suosion keräämiseen yli sata vuotta. Tästä tavasta ja sen ymmärtämisestä olisi jo syytä päästä eroon.
Ay-liike on ollut tarpeellinen suomalaisen työelämän kehittämisessä. Se syntyi aikanaan tarpeeseen, yli sata vuotta sitten. Mutta kaikella on alkunsa ja myös päätepisteensä. Niin myös tämän muotoisella ay-liikkeellä, jonka varsinkin SAK on nyt ajamassa umpikujaan. Se tuntuu olevan nyt ymmärrettävästi vaikea paikka, varsinkin SAK:lle. Sen ei olisi pitänyt lähteä päsmäröimään demokratiaa vastaan. Demokratia on kuitenkin edelleen, ainakin sen pitäisi olla edelleen suomalaisen päätöksenteon kulmakivi.
Demokratiaan ei kuulu vallankumouksellinen kiristystoiminta ja kansan kurjistaminen. Eikä siihen ole millään järjestöllä ole oikeutta, jos demokraattisilla vaaleilla saavutettu vaalitulos ei miellytä. Ei demokratiassa voi olla niin, että eduskunnan täytyy hyväksyttää jollakin järjestöllä hallitusohjelmansa, jota toteuttaa. Kohdistan kritiikkini lähinnä SAK:n ja SDP:n johdossa oleville, en niinkään SDP:tä äänestäville, joiden puolesta harmittaa. Kokemukseni mukaan he ansaitsisivat viisaammat ja yhteistyökykyisemmät johtajat. Demokratiassa saa tietysti äänestää ketä haluaa.
Valitettavasti SAK on vaarassa viedä koko ay-liikkeen hautaan, jos se ei päästä irti menneisyydestään ja tule nykyaikaan, jossa korkeinta valtaa käyttää eduskunta.
Martti Saarikoski
Seinäjoki