Viimeisen vuoden aikana on ollut varsinainen mediakampanja seksityöstä ja seksityöntekijöistä. Erityisesti niin sanottu keltainen lehdistö on kirjoittanut runsaasti myönteissävytteisiä artikkeleita aiheesta. Kun Suomen kokenein poliisikaksikko julkaisee kirjan, joka käsittelee kolikon toistakin puolta, lehdistö vaikenee kokonaan (paitsi ÅU 1.3.2023).
Istuva hallitus on tehnyt lainsäädäntöön huomattavia parannuksia. Ne eivät kuitenkaan riitä. Jotta poliisi pystyisi paremmin suojelemaan alaikäisiä ja alalle pakotettuja, tarvitaan selkeä lainsäädäntö. Tästä Kenneth Eriksson ja Petri Rainiala kirjoittavat kirjassaan Rahaan kahlitut.
Kirjaa lukiessa nousee pintaan kysymys seksinostajan vastuusta. Seksinostaja saattaa tänään ostaa palveluja keltaisen lehdistön hyvin positiivisessa valossa esittämiltä henkilöiltä mutta seuraavalla kerralla parituksen tai ihmiskaupan uhrilta.
Tehdessämme etsivää työtä seksityöntekijöiden parissa emme heti pysty arvioimaan, kuka on niin sanottu vapaaehtoinen ja kuka on työhön pakotettu. Miten siis seksinostaja pystyisi sen arvion tekemään?
Nykyinen lainsäädäntö kieltää seksin ostamisen vain parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Seksin ostaja ei tiedä tai välitä seksityöntekijän tilanteesta. Tämä on syy, miksi nykyinen lainsäädäntö ei toimi.
Seksityön väitetystä vapaaehtoisuudesta on myös tärkeä keskustella. Minä väitän, että monikaan seksityöntekijä ei tee työtä vapaaehtoisesti. Vapaaehtoista työtä tekee henkilö, joka tykkää asiastaan sen verran, ettei tarvitse palkkiota.
En myöskään ymmärrä, mitä alan vapaaehtoiset menettäisivät, jos seksin ostaminen kiellettäisiin lailla. Seksinostajat eivät tule lopettamaan ostamistaan, vaan tämä business tulee jatkumaan. Kyllä ihmiset kävelevät suojatien yli punaisia päin, vaikka sekin on lailla kielletty.
On hyvin tiedossa, että ostajien joukossa on niin poliisien, poliitikoiden kuin kaikkien muidenkin ammattiryhmien edustajia. Tämäkö saisi estää maamme heikoimmassa asemassa olevien suojelua?
Suomi on ollut naisten oikeuksien edelläkävijä, mutta nykyinen tie edistää edelleen naisten alistamista ja hyväksikäyttöä. Nykyisessä seksityötä ihannoivassa keskusteluilmapiirissä myös mm. sokerideittailu uhkaa erityisesti nuorten tyttöjen hyvinvointia.
Jos maamme päättäjien intressissä on kansan hyvinvointi, silloin minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä ei tulisi sallia.
Kehotan kaikkia Suomen poliitikkoja kaikissa puolueissa lukemaan Kenneth Erikssonin ja Petri Rainialan kirjan Rahaan kahlitut. Siinä pitkäaikainen kokemus puhuu.
On aika lukea ja surra, mitä maamme heikoimmassa asemassa olevat joutuvat kärsimään kaikessa hiljaisuudessa suljettujen ovien takana ilman, että kukaan välittää siitä vähääkään.
Catarina Mikkonen
puheenjohtaja
Elpida rf