Vaasalainen Peppi Pöllänen on palannut joulukuussa takaisin Suomeen ja Vaasaan.
Takana on melkoinen seikkailu ja repussa monia sykähdyttäviä kokemuksia sairaanhoitajaharjoittelusta Kenian Kisumun sairaalassa, jossa hän työskenteli 9 viikkoa.
Pöllänen ei tiennyt vielä lukiossa, että hänestä tulisi sairaanhoitaja. Hän muistaa kuitenkin korkeakouluihin tutustuessaan, että Vaasan ammattikorkeakoululla oli harjoitteluvaihtoehtoja myös kehitysmaihin.
– Kun pääsin sairaanhoitajaopiskelijaksi Vamkiin, kysyin heti ensimmäisenä päivänä, että onko täällä vielä olemassa sama mahdollisuus.
23-vuotias Pöllänen kertoo, että köyhyys ja uusi kulttuuri eivät pelottaneet etukäteen, koska matkustelukokemusta on kertynyt ympäri maailmaa. Kauaa Suomi ei naista pitelekään, sillä tammikuulle on varattuna jo lomamatka Thaimaahan.
Kaksi eri maailmaa
Pöllänen aloitti harjoittelun vastasyntyneiden osastolla ja hän työskenteli harjoittelunsa aikana paljon lasten kanssa, joihin hän on opinnoissaankin suuntautunut. Lisäksi hän toimi päivystyksessä ja hoiti Orongon kylässä leskiä ja orpoja.
Pöllänen kertoo, että sairaalamaailma ja elämä ylipäätään ovat Suomen ja Kenian välillä täysin erilaisia.
Kisumun sairaala oli kliiniseen ja steriileihin tiloihin tottuneen silmin melko likainen eikä yksityisyyttä juuri ollut. Kun päivystyksessä potilaat toipuivat sänkyriveissä, omaiset nukkuivat lattialla, ulkopenkeillä tai sänkyjen alla.
– Sairaalassa melu oli myös todella kova. Siellä kipulääkettä ei automaattisesti esimerkiksi päivystyksessä anneta. Omaisten tehtävä on hakea ja ostaa lääkkeet, mutta jos ei ole varaa, potilaat jäivät ilman lääkkeitä.
Kenian sairaanhoito on maksullista ilman sairausvakuutusta. Päivystykseen saapuessa vaatimuksena on rekisteröinti järjestelmään, josta saa todistuksena kuitin. Kaikki toimenpiteet ja tarvikkeet laskutetaan kotiutuessa, jos rekisterissä ei ole vakuutusta.
– Jos rahaa ei ole, siirryt toiselle osastolle, joka on kuin vankila siihen asti, että potilaan lasku maksetaan. Lasku kasvaa joka päivä, eikä terve potilas pääse sairaalasta tienaamaan rahaa. Joku oli saattanut olla osastolla vuoden, ja ihmisiä oli tällaisella osastolla lähes sata.
Pöllänen kertoo, että sairaanhoitajaopiskelija on Kenian sairaalassa hyvin merkittävässä roolissa. Hänen harjottelussaan osasto pyöri käytännössä 30 opiskelijan voimin, kun sairaanhoitajia oli vain kolme.
– Jossain vaiheessa joku kysyi, että haluammeko hoitaa synnytyksen. Kieltäydyimme ihmeissämme ja sanoimme, että meillä Suomessa kätilö hoitaa synnytyksen, ja saatamme itse olla korkeintaan apukätenä, mutta ikimaailmassa sairaanhoitaja ei hoitaisi synnytystä. Siellä opiskelijat seurasivat pari synnytystä ja hoitivat niitä sitten itse.
Kirjaukset tehdään Keniassa käsin, mutta usein epäselvällä käsialalla ja välillä puutteellisesti tai virheellisesti, Pöllänen kertoo. Lääkelaskuissa on hyvin oleellista, puhutaanko esimerkiksi 100 milligrammasta vai 700 milligrammasta.
Yhteisöllisyyttä on ikävä
Pölläsellä on Keniasta monenlaisia muistoja. Heti ensimmäisellä viikolla vastasyntyneiden osastolla kuoli kuusi vauvaa. Se turrutti.
– Keniassa ei jostain syystä elvytetä, vaikka se oikeaoppisesti heillä koulussa opetetaankin. En tiedä onko syy se, että elvyttämisen jälkeen ei ole mitään, millä tukea elintoimintoja, hän pohtii.
Sairaalan ulkopuolella näkyi myös paljon raskaita asioita: korruptiota ja epätasa-arvoa.
– Siellä naisilla ei ole mitään valtaa, vaan he joutuvat asemaan, johon heidät on pakotettu. Kylässä vieraillessamme näimme moniavioisuutta ja todella nuoria äitejä. Silloin toivoi, että olisi voinut auttaa heitä.
Pöllänen kertoo, että kenialaiset ovat silti hyvin onnellisia, vaikka olosuhteet olisivat kuinka kurjat.
– Sitä arvostin heissä. Jään myös ikävöimään heidän yhteisöllisyyttään ja vieraanvaraisuuttaan.
Pöllänen ja kolme muuta suomalaista sairaanhoitajaopiskelijaa tapasivat ja tutustuivat viisumitoimistossa erääseen mieheen ja tämän tyttäreen.
– Tytär oli myös sairaanhoitaja ja kävi ilmi, että hän on tulossa Suomeen sairaanhoitajaksi.
Suomalaiset kutsuivat kenialaisperheen luokseen ja tarjosivat suomalaista ruokaa: lihapullia ja perunamuusia. Vastavuoroisesti heidät kutsuttiin kylään parin tunnin ajomatkan päähän.
– He olivat köyhiä, mutta valmistivat meille illalliseksi kukon. Heidän mukaansa juhlatilaisuuksiin teurastaan ja syödään kana tai kukko. Saimme jäädä sinne savimajaan yöksi.
Tarkkaa ja hyvää hoitoa Suomessa
Pölläsen mukaan matka oli kaikkiaan hieno ja inspiroiva kokemus. Toukokuussa valmistumisen jälkeen hän aikoo tehdä töitä, mutta jossain vaiheessa hän haluaa mennä vapaaehtoistyöhön tai kehitysapuun maailmalle.
– Haluaisin myös ehkä jatkaa opintoja kätilöksi. En kuitenkaan halua tehdä tätä työtä loputtomiin, jos hoitajien työhön ei tule muutosta, Pöllänen sanoo viitaten hoitajien jatkuvaan resurssipulaan ja alipalkkaukseen.
Pöllänen kertoo, että Keniassa työskentely toi itsevarmuutta ja luottoa omaan tekemiseen, mutta on myös huojentavaa olla tutussa ympäristössä.
– Suomessa sairaanhoitajana työskennellessä olen kiitollinen siitä, että olemme tarkkoja ja pidämme huolen hygieniasta, ihmisistä ja erityisesti lapsista. Tällä hetkellä olen todella onnellinen, että saan työskennellä hyvässä työpaikassa Vaasan keskussairaalan lastenosastolla.