Joku kirjoitti Tekstaten-palstalla (2.9.) tehneensä hienon huomion. Hän kirjoittaa siitä, miten merkittävä hyvänolon tunne syntyy, kun päästää suojatielle pyrkivän astumaan tai jopa pyöräilemään suojatielle. Hänen mukaansa erityisen hyvältä tuntuu, kun väistettävänä on pieni lapsi, joka vilkuttaa iloisesti kiitokseksi.
Itse olen tehnyt saman havainnon ja ihmetellyt niitä negatiivisia ja pyöräilevää ”kansanosaa” syyllistäviä kirjoituksia. Tuntuu siltä, että monelle autoilijalle tärkein liikennesääntö on suojatielle pyrkivän pyöräilijän väistämisvelvollisuus. Se rohkaisee autoilijoita ylimieliseen ajokäyttäytymiseen.
Itse sain todeta, kun ylitin Huhtalantien suojatietä pitkin pyörällä. Matkaa oli alun alkaen katsottuna riittävästi, mutta auton ylinopeuden takia se kutistui selkeästi. Hän ei nöyrtynyt hidastamaan vauhtia, vaan katsoi tarpeelliseksi muistuttaa minua ”tärkeästä säännöstä” äänekkäällä torventoitotuksella.
Tämä lakihan koskee myös mainitsemiani pikkulapsia, joille joidenkin mielestä vanhempien tulisi opettaa liikennesäännöt. On kuitenkin ymmärrettävää, ettei lapselle voi opettaa vaikeaa sääntöä, jota aikuisetkaan eivät ymmärrä.
Itse en voi kuvitella karmeampaa onnettomuustilannetta kuin ajaa pyöräilevän lapsen päälle suojatielle. Sitä ei lapsen lakisääteinen väistämisvelvollisuus helpottaisi yhtään. Toivottavasti tätä ei satu kenellekään.
En tiedä, kenen etua ajatellen autoilijaa ei ole velvoitettu väistämään pyöräilijää kaikissa suojatietilanteissa. Luonnollisesti pyöräilijältä niissä tapauksissa voidaan edellyttää varovaisuutta ja itsesuojeluvaiston kuuntelua.
”Autoilijan väistää aina” tekisi lain noudattamisesta yksiselitteisen selkeää, lisäisi liikenneturvallisuutta ja toimisi suunnannäyttäjänä ystävälliselle ja toiset huomioivalle liikennekäyttäytymiselle. eikä olisi ”keneltäkään pois”. Tämän myös tekstarikirjoittaja kirjoituksensa lopuksi toteaa.
Ainut ”haittapuoli” olisi autoilijalta edellytettävä entistä suurempi varovaisuus suojatietä lähestyttäessä.
Kun pyöräilijä nousee pyörän päältä ja muuttaa itsensä kävelijäksi, autoilija joutuu odottamaan pitkään ennen kuin pääsee jatkamaan matkaa eli kyseessä on pienimuotoinen liikennehidaste. Se on myös pyöräilijälle vaivalloista, mitä ei ministeriauton takapenkiltä tummennettujen ikkunoiden läpi ymmärrettävästi kunnolla pysty havaitsemaan.
Itse ainakin kieltäydyn autoillessani noudattamasta tätä mielestäni liikenneturvallisuutta ja -kulttuuria haittaavaa lakia, väistäminen kun ei kuitenkaan vielä ole lainvastaista. Näin ollen siihen voi itse kukin siirtyä ilman lakimuutostakin.
Pyöräilijän väistämisvelvollisuus on myös ihmisten oikeustajun vastainen, mitä todistaa se, että lähes kaikki kuitenkin väistävät myös suojatielle pyrkivää pyöräilijää.
Markku Hankanen
Seinäjoki