Oli kiireellisempää ottaa kännykällä valokuva onnettomuudesta, kuin soittaa sillä apua paikalle. Sosiaalipsykologeilla on selittämistä, mitä ihmettä meille on lyhyessä ajassa tapahtunut.
Ajattelemattoman nuoren ottama valokuva Hyvinkäältä levisi laajalti. Joku oli jäänyt junan alle ja kuollut. Sekä poliisin että pelastuslaitoksen mukaan on hyvin tavallista, että onnettomuuspaikalta pitää hätistellä pois kuvien kanssa hosuvia sivullisia. (HS 13.4.)
Junan alle jääneen kuvan jakaminen oli tyhmä teko, ja yksi osoitus käytännön piittaamattomuudesta. Se on viimeisen vuoden aikana vain pahentunut.
Tosin netissä toimitaan usein aivan päinvastoin: itse kukin jakaa somessa tarinaa milloin mistäkin loukkaantuneesta kissasta, lapsesta tai tragediasta. Niiden jakamisella osoitetaan sympatiaa tapahtunutta kohtaan.
Prinsessa Dianan kuolemasta lähtien maailma on oppinut joukkosuremaan. Nykyisin joukkosuru ja usein samalla poliittinen mielenilmaisu toteutetaan vaihtamalla sosiaalisen median profiilikuvaan aihetta ilmentävät tunnukset: vaikka Ranskan lipun trikolori.
Joukkosuremisen lisäksi on opittu joukkopöyristymään. Pariisin terrori-iskujen jälkeen juuri tällaista profiilikuvasuremista pidettiin tekopyhyyden ylistyksenä: Laitoit Ranskan lipun, mutta et Kenian terrori-iskujen jälkeen Kenian lippua?! Tai oikeastaan sekään ei kelpaa, koska Suomessakin riittää surtavaa!
Joukkosuremisessa ei ole mitään pahaa, jos se vaan oloa helpottaa. Se istuu suuriin joukkoliikkeisiin. Ehkä ilmiössä näkyy yksittäisen ihmisen pienuus isojen tapahtumien edessä.
Sen sijaan yksittäisen ihmisen voima on pienissä tapahtumissa, joissa voi aidosti tehdä jotain. Se on pienen ihminen tapa olla suuri. Täytyy vain alkaa sellaiseksi:
Oikea asenne. Piispa Irja Askola toivoi uudenvuodenaattona, että suomalaiset siirtyisivät valittamisesta välittämiseen.
”Olemmeko pelon sokaisemia vai rohkean suvaitsevaisuuden toteuttajia?” hän kysyi suhtautumisestamme pakolaisiin.
Auta rahalla: Kyynikko epäilee Movember-viiksikuvia ja jäävettä niskaan -videoita. Saavatko kampanjat osan osallistujista vain kasvattamaan hassuja viiksiä tai videoimaan kylmän veden niskaan kaatamisen? Niillä kerättiin varoja eturauhassyövälle ja Als-sairaudelle. Pelkkä netissä sympatiseeraaminen on lämmintä kättä keräysrahastoille.
Auta itse: Junan alle kuolleesta kuvan ottaminen on karu esimerkki ajasta. Ei keritä edes poliisille soittaa, kun on liian kiire ikuistaa hetki someen taivasteltavaksi.
Jokaviikkoisia ovat uutiset, joissa ihmiset ohittavat loukkaantuneen kadulla tai jopa pilkkaavat sairauskohtauksen saanutta.
Meistä jokainen osaa jeesustella netissä maailman pahuutta, mutta tosipaikan tullen toimiikin täysin päinvastoin, ei korvaansa lotkauta maahan kaatuneelle tai usuttaa lapsensakin kiusaamaan housuihinsa päästänyttä dementikkoa.
Illalla jaetaan nettiin ajatuksia herättävä teksti, jossa kyynelsilmin vastustetaan kiusaamista. Some ja teot eivät kohtaa. Ei riitä, että netissä puolustaa, muttei ikinä muuten.
Valittamisesta välittämiseen, hassuista viiksikuvista rahan lahjoittamiseen, onnettomuuden uhrien valokuvaamisesta auttamiseen. Pelastuuko maailma? Ehkä ei, mutta voi se vähän paremmaksi paikaksi muuttua.
SATU TAKALA
satu.takala@i-mediat.fi