Suurin osa hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista ei kelpaa käyttöön tai myytäväksi eteenpäin, Yle Uutiset kertoi maanantaina. Usein likaiset, rikkinäiset ja myyntikelvottomat tekstiilit aiheuttavat vaatteita kerääville organisaatioille lisäkustannuksia ja paljon ylimääräistä työtä.
– Arvioisin, että noin 50–80 prosenttia lahjoitetusta tekstiilistä on sellaista, josta ei saada myyntiarvoa, eli sellaista, josta kukaan ei ole valmis maksamaan Suomessa, toteaa kehitysprojektipäällikkö Pia Engström pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksesta.
Engströmin mukaan kelpaamattoman lumpun lajittelu tulee hyväntekeväisyysjärjestöille kalliiksi siksi, että jokainen lahjoitettu vaatekappale on käytävä käsin läpi. Roboteistakaan ei ole toistaiseksi suurta apua, sillä ne pystyvät tunnistamaan vain värejä ja esimerkiksi sen, onko kangas puuvillaa vai ei. Mitään monimutkaisempia kankaita tai kankaiden käyttöarvoa robotit eivät vielä osaa päätellä.
Suurin osa lumpusta päätyykin Suomessa poltettavaksi jätteeksi – tarkalleen ottaen yli 54 miljoonaa kiloa joka vuosi.
Rekalla ulkomaille
Valtaosa myyntikelvottomasta lumpusta siis päätyy jätteenpolttolaitoksiin. Mutta mitä tapahtuu sille osuudelle, joka viedään tekstiilijätteen kierrätyspisteisiin?
Engströmin mukaan Suomessa myytäväksi kelpaamattomista tekstiileistä osa viedään kolmansiin maihin myytäväksi ja ulkomaille kierrätystehtaisiin. Tehtaissa lumpuista valmistetaan muun muassa autojen eristeitä ja autohuoltamoiden rättejä.
– Tosin en näe sitä kierrätyksenä, että tekstiileistä tehdään rättejä, Engström sanoo.
Engström tarkoittaa tällä sitä, että räteiksi muutetut lumput eivät päädy osaksi tekstiilien kiertotaloutta. Ne kulkevan ainoastaan yhden pysäkin eteenpäin ennen kuin ne poltetaan jätelaitoksissa energiaksi.
Ongelmallisena tekstiilijätteen kierrätyksessä Engström näkee myös sen, että kenelläkään ei ole varmaa tietoa siitä, mihin Suomesta eteenpäin lähetetyt vaatteet todella kulkeutuvat.
– Kun viemme tekstiilijätettä ulkomaille, emme oikeasti tiedä, mihin se päätyy. Siitä ei ole olemassa vielä riittävästi fakta- eikä tutkimustietoa.
Samaa väitettä tukee myös Pohjoismaiden ministerineuvoston vuonna 2016 tekemä tutkimus, jonka mukaan asiaan liittyy paljon avoimia kysymyksiä, ja tiedoissa on aukkoja.
–En siis voi allekirjoittaa väitettä siitä, että vaatteet menisivät kolmansissa maissa kierrätykseen tai uudelleenkäyttöön siinä mitassa kuin vaatteita noihin maihin lähetetään.
Engström kysyykin, onko se todella uusiokäyttöä, että lähetämme vaatejätteemme kolmansiin maihin tietämättä, mihin ne päätyvät, tai haluaako kukaan niitä.
–Näen ehkä kuitenkin eettisempänä vaihtoehtona polttaa kelpaamattomaksi jääneen tekstiilijätteen Suomessa kuin lähettää sen esimerkiksi Afrikan maihin kuormittamaan heidän jätejärjestelmiänsä, jotka eivät useissa maissa ole kovinkaan kattavia.
Kiertotalous on vielä lapsenkengissään
Osa Suomessa tekstiilijätettä keräävistä yrityksistä ja toimijoista todella tekee lumpuista uusia vaatteita, kankaita tai vaikkapa sisustustekstiilejä. Toistaiseksi vaatejätteen keräys ja jalostaminen on kuitenkin Suomessa vielä hyvin vähäistä.
–Tekstiilien kiertotalous eli se, että tekstiili kiertäisi yhä udelleen ja uudelleen uudeksi materiaaliksi, vaatii vielä paljon työtä, mutta on täysin mahdollista, Engström sanoo.
Hän uskoo siihen, että tekstiilien kiertotalous on ala, jolla on paljon tulevaisuuden mahdollisuuksia. Edellytyksenä on se, että tarpeeksi monet toimijat näkevät alan kannattavana liiketoimintana.
Myös kuluttajien käyttäytymismalleissa tarvitaan suuria muutoksia. Kierrätysprosessi itsessään kuluttaa energiaa ja aiheuttaa päästöjä, joten edes toimiva kiertotalous ei ratkaise kaikkia ongelmia. Avain on tekstiilien hankinnassa.
On opittava suosimaan laadukkaita ja kestäviä vaatteita, ostamaan käytettyä ja korjaamaan vanhaa. Jatkuvasti uutta ostamalla vaatejäte ja sen tuottamat ongelmat eivät vähene.
Ida Roivainen