Todettakoon se heti aluksi: Vaasan kaupunginteatterissa perjantaina ensi-iltansa saanut Komisario Palmun erehdys on ihanan perinteinen, kauttaaltaan laadukkaasti tehty puhenäytelmä.
Roolitus on kohdallaan, tarinan käänteet pitävät otteessaan ja ennen kaikkea näytelmän visuaalisuus tarjoaa paljon katsottavaa.
Tämän näytelmän parissa on helppo unohtaa nykymaailma ja omat huolet ja heittäytyä arvuuttelemaan loppuratkaisua.
Vain pari säröä pistää silmään.
Murha vai tapaturma?
Komisario Palmun erehdys kertoo Helsingin paremmissa piireissä tapahtuvasta rikkaan rattopojan kuolemantapauksesta. Upporikas, eriskummallinen Bruno Rygseck (vampyyrimäinen Ville Härkönen) löytyy lukkojen takaa, hukkuneena omaan kylpyammeeseensa.
Kyseessä on siis dekkarigenren peruskuvio, suljetun huoneen arvoitus.
Rikospoliisin komisario Palmu ryhtyy avustajiensa, etsivä Kokin ja etsivä Virran kanssa selvittämään tapaturmaksi väitettyä tapausta.
Kummallista on, että kaikki kuuluisan suvun jäsenet ovat olleet Brunon luona juuri tapaturman sattuessa. Palmu päättelee tuota pikaa, että kyseessä on murha. Mutta kuka on murhaaja?
Tarinassa eletään 1930-lukua ja edetään monen koukeron kautta. Palmu epäilee lähes jokaista Brunon kuolinhetkellä kartanossa ollutta vuorollaan. Katsojaa harhautetaan moneen kertaan ja samalla maanitellaan arvailemaan, kuka murhaaja on.
Kirja, elokuva, näytelmä
Mika Waltari kirjoitti kolme Komisario Palmu -dekkaria, joista Komisario Palmun erehdys on keskimmäinen. Se ilmestyi vuonna 1940.
Vuonna 1960 Matti Kassila teki käsikirjoituksen ja ohjasi tarinan elokuvaksi.
Vuonna 2016 Komisario Palmun erehdys kantaesitettiin näytelmänä Helsingin kaupunginteatterissa. Tarinan sovitti näytelmäksi ja ohjasi Helsinkiin Joel Elstelä, joka on Waltarin tyttärenpoika.
Palmunsa tunteville ja murhaajan muistaville näytelmässä ei paljonkaan uutta. Sen sijaan niille, jotka eivät tunne tätä tarinaa, eivätkä ehkä ole kuulleetkaan ikonisesta poliisikomisariosta, näytelmä antaa paljonkin.
Molempia katsojaryhmiä kiehtoo varmasti näytelmässä oleva nostalgia, joka Milko Lehdon ohjauksessa nousee esiin monellakin tapaa. Puhetyyli, teitittely, kävelykepit, hatut, vanhat puhelimet, tarjoiluvaunu, palvelijan alituinen läsnäolo. Kaikki se, mikä kuiskii vanhan ajan elämästä.
Nostalgia ja jännitysnäytelmät ovat pinnalla tässä ajassa. Esimerkiksi Agatha Christien dekkareihin perustuvia näytelmiä esitetään tänä syksynä Porin Teatterissa ja Seinäjoen kaupunginteatterissa ja TTT:ssä.
Knalli, keppi ja sikari luovat ikonisen hahmon
TV:stäkin tuttu Aimo Räsänen vierailee Vaasassa komisario Palmun roolissa. Aiemminkin samaa roolia esittäneenä hän on sisäistänyt hahmonsa hyvin.
Knalli päähän, keppi käteen ja sikari toiseen. Siinä on Palmu ilmielävänä. Ainoa, mikä minua häiritsi ensi-illassa oli se, että Räsänen ilmensi Palmun ankaruutta usein huutamalla. Karjumista oli liikaa minun makuuni. Vihan, pettymyksen ja tuiman asenteen voi ilmaista vivahteikkaamminkin.
Palmun apulaisina, kokeneena Kokkina ja innokkaana Virtana ovat Timo Luoma ja Oiva Nuojua. Varsinkin Nuojua tekee hyvää työtä idealistisena, nuorena poliisina, joka haluaa ymmärtää rikollisen psykologiaa. Palmu taas nojaa kylmiin faktoihin tapausta ratkaistessaan.
Ohjaaja Lehto on ottanut näyttämölle vaikutteita Palmu-leffasta. Esimerkiksi alkuperäisessä kirjassa Kokki ei laula, mutta elokuvan kohokohtia on Kokin laulu ravintola Kämpin kabinetissa.
Silmät tummat kuin yö -humppa on tämän näytelmänkin helmi. Timo Luoma esittää sen antaumuksella.
Salaperäinen Batler ja erikoinen Kauno
Pääkolmikon lisäksi tarinaa vie vahvasti eteenpäin Bruno Rygseckin palvelija Batler. Toni Ikola tekee roolinsa ihailtavan tarkasti. Hän on sopivan hillitty, sopivan salaperäinen, sopivan kohtelias ja kuitenkin jotenkin uhkaava.
Samoin Anna Lemmetti-Vieri on täysosuma vanhaneiti Amalia Rygseckinä.
Alkuperäiseen tarinaan verrattuna henkilögalleriassa on yksi muutos. Brunon miespuolinen serkku Aimo on Vaasassa androgyyni nainen, Kauno Rykämö, jota näyttelee Saana Rautavaara. Rooli on pysynyt kuitenkin koheltavan lapsellisena.
Mainitsin alussa kaksi säröä, jotka tässä näytelmässä pistävät silmään. Toinen on Kaunon pukeminen pitkiin housuihin. Se on tyylirikko muuten melko uskollisesti epookkiin tehdyssä näytelmässä.
Suomessa nimittäin pitkät housut yleistyivät naisen asuna vasta toisen maailmansodan aikana. Sitä ennen ne olivat olleet lähinnä työvaate.
Runsaasti yksityiskohtia
Keskeinen tapahtumapaikka tarinassa on Bruno Rygseckin suuren talon sali, jonka Liisa Ikonen on lavastanut rauhallisen vihreäksi. Sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan.
Teemu Vähäsen valosuunnittelu täydentää kaunista vaikutelmaa, jonka vanhanaikaiset, tyylikkäät huonekalut ja suuret lasi-ikkunat ja -ovet antavat.
Suosittelen ostamaan paikan katsomon etuosaan, jos kauneus kiinnostaa. Emilia Erikssonin puvustus nimittäin hivelee silmiä, jos jo mainitsemaani Kauno Rykämön asua ei oteta huomioon.
Huomatkaa hatut, käsilaukut ja kengät sekä naisten jakkupukujen ja muiden vaatteiden leikkaukset ja lukuisat yksityiskohdat. Kaikki on kerrassaan chic!
Lavasteiden ja pukujen harmonisuus on sopivasti kontrastissa tarinan karmeuden ja kummallisten henkilöhahmojen kanssa.
Ai niin, se toinen tyylirikko: Hotelli Kämp -kohtauksessa laulajatar esittää Rami Sarmaston säveltämän kappaleen Sinun omasi.
Omalaatuinen valinta ohjaaja Lehdolta, sillä tämä laulu syntyi vasta vuonna 1965. Siis noin 30 vuotta sen jälkeen kuin Bruno Rygseck kuoli.
Komisario Palmun erehdys. Ensi-ilta Vaasan kaupunginteatterissa 1.11.2024. Ohjaus Milko Lehto, pukusuunnittelija Emilia Eriksson, lavastaja Liisa Ikonen, valosuunnittelija Teemu Vähänen, äänisuunnittelija Heikki J. Järvi, maski- ja kampaussuunnittelija Maija Hauta-aho. Rooleissa mm. Aimo Räsänen, Oiva Nuojua, Timo Luoma, Toni Ikola, Anna Lemmetti-Vieri, Ville Härkönen.
