Antti Tuuri: Mies kuin pantteri – Wahlroosin elämä. Romaani. 158 s. Otava 2022.
Antti Tuurin kirjailijanuraa voi kuvata sanoilla tunnelmasta toiseen. Vähäeleisestä modernistista tuli suurten kertomusten tulkki, joka ymmärsi jo varhain tarinan eri tasojen merkityksen ja lukijan tulkintavallan.
Kirjailija ei ole tyytynyt vain monistamaan menestystään, vaan hän on etsinyt uusia näkökulmia ihmisenä olemiseen. Sota, siirtolaisuus ja muut poikkeusolot rikkovat maailmassa vallitsevan näennäisen tasapainon ja rauhan.
Tarina Wahlroosista on samalla kuvaus kehitysvammaisen ihmisen elämästä jälleenrakennuksen Suomesta nykypäivään. Jo vanhemmat olivat aikansa poikkeusihmisiä, sillä he halusivat, että heidän poikansa saa samanlaisen lapsuuden kuin muutkin suomalaiset lapset.
”Vaikka lapsemme kasvaessaan olivat Inkeri Wahlroosille hyvin rakkaita, rakkain kaikista oli aina kuitenkin hänen poikansa, ikuisesti lapsena säilyvä Down-ihminen”, Tuuri kirjoittaa entisestä anopistaan.
Hän viittaa Nobel-kirjailija Pearl S. Buckin teokseen Lapsi joka ei vartu, joka on enemmän kuin kirjailijan oman tyttären elämäkerta. Se on humaani kertomus vammaisten ihmisten oikeuksista elää elämäänsä.
Asennemuutosten vuosien läpi
Kehitysvammaisten kohtelussa oli Tuurin mukaan vielä sata vuotta sitten vallalla kaksi toisistaan täysin poikkeavaa ajattelua, kristillinen auttamishalu ja rodunjalostus. 1960-luvulla puhuttiin edelleen vajaamielisistä, ja laki tylsämielisten pakkosteriloinnista oli voimassa vielä 1970-luvulla.
Tuuri kuljettaa Wahlroosin tarinaa asennemuutosten vuosien läpi sortumatta naiiviin kaunisteluun. Hän on nähnyt riittävästi arkitodellisuutta edunvalvojan roolissaan.
Ystävänsä unelmien murskaajaksi hänestä ei ole kuitenkaan ollut. ”En koskaan yrittänyt muuttaa Wahlroosin haaveita tulevaisuudesta enkä todistella niiden mahdottomuutta; hänen oli parasta elää onnellisessa tulevaisuuden odotuksessa.”
Vanhemmiten Wahlroos kuitenkin vakavoitui ja tuli surumieliseksi, Tuuri kirjoittaa. Hän arvelee sen johtuneen siitä, että monet muille tavalliset asiat, joita hän tavoitteli, vähitellen lipuivat häneltä tavoittamattomiin. ”Vuosien kuluessa näihin ääneen lausuttuihin toiveisiin hiipi kuitenkin jo suru ja epätoivo.”
Todenmukainen havainto tuo kyyneleet silmiin monille kehitysvammaisten läheisille.
Lukijalle jää lohdullinen olo
Mutta Wahlroos, mies kuin pantteri, ei huku surujen suohon. Tapahtumat vanhenevan touhukkaan miehen ympärillä tuovat parhaimmillaan mieleen Kunnon sotamies Švejkin seikkailut maailmansodassa. Tuurilla on aina ollut silmää arjen komiikalle.
Kipeistä käänteistään huolimatta Tuurin kertomus jättää lukijalle lohdullisen olon.
Hän nostaa esiin entisen Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtajan, varhain edesmenneen seinäjokelaisen arkkitehdin ja lääkärin Oiva Antti Mäen ajatukset ihmisenä olemisesta.
”Mutta mitä meistä useimmista ns. älykkäistä, tavallisista ihmisistä maailmaan lopulta jää? (. . .) Nimemme ja muistomme häviävät, harvojen ihmisten työ on todella tärkeää, harvassa ovat shakespearet, newtonit, einsteinit ja freudit. Vain se, mitä olemme olleet toisille ihmisille, säilyy sukupolvien ketjussa ikuisesti.”
Wahlroos nousee kirjailijamestarin tuotannon eturiviin.