Tällä hetkellä tuntuu, että huomion keskipisteenä ovat sekä vauvat että ikäihmiset.
Alhaisesta syntyvyydestä ollaan huolissaan, mutta huolta pitäisi kantaa myös syntyneistä vauvoista. Neuvolat kertovat varhaisen vuorovaikutuksen puutteesta, kun vanhempien mielenkiinto kohdistuu enemmän älylaitteisiin kuin vauvaan. Lapsi tarvitsee hyvään kasvuun katsekontaktia ja näkyväksi tulemista.
Surullisimmat tapaukset liittyvät vauvojen kaltoinkohteluun ja surmaamisiin, jolloin on puututtu liian myöhään vanhemmuuden tukemiseen.
Apua tarvitaan jo ennen lapsen syntymää, jotta vanhemmat ymmärtävät varhaisen vuorovaikutuksen tärkeyden. Neuvoloiden ja perhetyön rooli korostuu tässä vaiheessa ja siksi niihin on suunnattava riittävästi resursseja.
Toinen herkkä elämänvaihe on vanhuus, kun henkilön toimintakyky heikkenee ja hän tarvitsee hoitoa ja huolenpitoa.
Lapsen huolenpidosta ovat vastuussa huoltajat, mutta kuka vastaa ikääntyvän hoivasta? Usein puoliso, jos sellainen on ollut, voi olla edesmennyt tai itsekin hoivan tarpeessa.
Aikuiset lapset saattavat asua niin kaukana, että eivät pysty auttamaan arjen asioissa.
Kovasti on nostettu esille digitalisaation tuomaa apua vanhusten kotihoitoon, mutta ikäihminen kuten lapsikin, kaipaa oikeaa ihmistä auttamaan eikä konetta. Tuntuukin hullulta, että nyt lapsia halutaan irrottaa digilaitteista, mutta vanhuksille niitä ollaan nyt tarjoamassa.
Mielestäni ei tarvita niinkään tekoälyä, vaan älytekoja.
Riitta Lehtola (sd.)
aluevaaliehdokas
Seinäjoki