Toimittaja Antti Järvi ei voinut kuvitella, että hänen sedältään saama puhelu johtaisi lopulta tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoon.
Toukokuussa 2020 setä pyysi Järveä selvittämään, mitä tämän isoisoisälle ja nimikaimalle Antti Järvelle oli aikoinaan tapahtunut. Isopappa ei lähtenyt evakkoon luovutetusta Karjalasta, vaan jäi sodan päättyessä asumaan uuden rajan taakse.
Järvi suhtautui selvitysprojektiin aluksi epäillen. Urakka kuulosti valtavalta. Olisiko hänellä siihen edes aikaa?
Lopulta Järvi päätti tarttua asiaan. Selvitystyöstä syntyi tietokirja Minne katosi Antti Järvi – Kertomus kadonneesta isoisoisästä ja luovutettuun Karjalaan jääneistä (Gummerus). Se on ensimmäinen kotimainen tietokirja, joka käsittelee talvisodan jälkeen luovutetulle alueelle vapaaehtoisesti jääneitä suomalaisia. Keskiviikkona teos voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Oman suvun hiljaisuus ja toisaalta luovutetuille alueille jääneiden suomalaisten näkymättömyys historiankirjoituksessa olivat syitä, jotka saivat Järven tarttumaan projektiin.
– Tuntuu absurdilta, että perhesalaisuuteen liittyvä selvitysprojekti johti tähän. Olen toki hyvin onnellinen, Järvi kuvaa tunnelmiaan.
Tietokirjallisuuden Finlandia-voittajan valitsi tänä vuonna lastenkirjailija ja koodari Linda Liukas, joka kuvasi kirjaa tarkaksi ja vilpittömäksi.
– Kirja tekee näkyväksi tarinan, jonka kuvittelen kuulleeni tuhansia kertoja, mutta kertoo sen uudesta perspektiivistä, Liukas sanoi.
Mies rajan toisella puolella
Kirjan päähenkilö Antti Järvi – ja Suomi ylipäätään – eli vaikeita aikoja vuonna 1940.
Järven kolme vanhinta poikaa olivat rintamalla. Vaimo Sanna Järvi ja nuorin poika Väinö olivat paenneet pommituksia ensin sukulaisten luo ja lopulta Rovaniemelle asti. Antti Järvi jäi töihin kotiseudulle Jaakkimaan Laatokan Karjalaan. Mitä perhe keskusteli toisistaan erotessaan, sitä ei tiedetä.
Vaimo Sanna oletti, että Antti Järvi seuraisi lopulta perhettään evakkoon.
Maaliskuussa 1940 solmittiin Moskovan rauha. Sen mukaan Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle paljon alueita, esimerkiksi Karjalan kannaksen. Jaakkima oli luovutettujen alueiden joukossa.
Järven odotettiin palaavan viimeistään toukokuussa 1940, kun luovutetuille alueille jääneitä suomalaisia palautettiin Suomeen.
Näin ei käynyt. Järveltä saapui perheelleen vielä muutamia kirjeitä, mutta sen jälkeen hän katosi.
Kukaan suvussa ei vuosikymmeniin tiennyt, miksi. Vaimo Sanna yritti selvittää asiaa ulkoministeriön kautta, mutta ei saanut vastauksia.
Arvailuja suvussa on esitetty. Yksi yleinen teoria oli, että Järvellä olisi ollut toinen nainen, jonka luokse hän olisi jäänyt. Tämä ei kuitenkaan Järven selvitystyön pohjalta näyttänyt lopulta pitäneen paikkansa.
Katoaminen on ollut suvussa hiljainen ja vaiettu, häpeällinenkin.
– Kun löytyis vaan Isä ja Matti, niin kaikki olisi hyvin. Matti tietysti löytyy, kun saa osotteen tietää, mutta Isän kohtalo on toista, sillekään ei mitään voi, jos hän on sinne jäänyt, kyllä se sieltä pois tulee, en kyllä kuullu tullessa sellaista puhuttavan kenenkään, kuvaili Antti Järven poika Aale Järvi kirjeessään heti sodan jälkeen.
Jääneet miellettiin pettureiksi
Kirja etenee lähes dekkarimaisesti, kun Järvi selvittää sukunsa ja isoisoisänsä vaiheita. Hän kävi läpi muun muassa Sanna-vaimon säilyttämiä kirjeitä, joista osa oli jo niin haalistuneita, että niistä ei saanut kunnolla selvää. Samalla hän kartoitti, mitä Suomen historiassa oli tapahtunut noihin aikoihin.
Hän vieraili myös Kansallisarkistossa ja ulkoministeriön arkistossa.
– Se oli aluksi hakuammuntaa ja lähinnä tilailin kansioita, jotka kuulostivat oikeilta. Pikkuhiljaa muutuin siinä paremmaksi, hän sanoo.
Oman suvun tarinan lisäksi Järvelle aukeni näkymä muiden luovutettuun Karjalaan vapaaehtoisesti jääneiden ihmisten maailmaan. Järvelle oli merkittävää saada tavata muita ihmisiä, joiden sukulaiset olivat aikanaan tehneet saman ratkaisun kuin isoisoisä.
– Heidän kanssaan puhuminen oli puhdistavaa ja terapeuttista.
Karjalaan jääneistä siviileistä ei ole juurikaan julkisuudessa aiemmin keskusteltu. Järvi uskoo syyn löytyvän osittain siitä, että se ei ole sopinut yleiseen evakkotarinaan. Jo keväällä 1940 alettiin puhua karjalaisten tekemästä suuresta uhrauksesta, koska nämä olivat jättäneet kotiseutunsa ja valinneet isänmaan.
– Ja suuri uhraushan se olikin. Evakkotarina on kuitenkin ehkä hukuttanut alleen poikkeustapaukset. Nämä ihmiset ovat jääneet kuriositeetiksi, johon ei ole koskettu.
Toisen syyn Järvi arvioi olleen, että jääneet on mielletty luopioiksi ja pettureiksi, jotka valitsivat isänmaan sijaan vihollisvaltion.
– Heitä ei ole ehkä haluttu käsitellä, koska ratkaisu on koettu niin oudoksi. Samalla sodan jälkeisessä ajassa on ollut paljon sellaista, ettei asiasta ole haluttu tai uskallettu puhua aiemmin.
Kotitalo houkutti jäämään
Järvi uskoo saaneensa jonkinlaisen käsityksen siitä, mikä isoisoisää mahdollisesti ajoi jäämään Neuvostoliittoon.
– Tästä piirtyy esiin useampikin selitys, vaikka jossain määrin Antti Järvi jää arvoitukseksi.
Yhden keskeisen syyn jäämiselle hän uskoo olleen se, ettei isoisoisä halunnut jättää kotitaloaan Jaakkimassa. Hän oli rakentanut sinne talon vain muutamaa vuotta ennen alueen luovuttamista Neuvostoliitolle.
– Hän ei ehkä ymmärtänyt, mitä tulee tapahtumaan. Hän ajatteli voivansa jatkaa asumistaan omassa kodissaan ja houkutella perheensä takaisin.
Tähän viittaa myös Järven vaimolleen Sannalle lähettämä kirje.
– Jos sinä haluat tulla tänne kotiin elämään niin tee hakemus niin sitten pääset tänne, Järvi kirjoitti.
Kaiken kaikkiaan päätös näyttää olleen monen surullisenkin sattuman summa.
Suhtautuminen Neuvostoliittoon jäi arvoitukseksi
Joitain arvoituksia jäi yhä auki. Yksi niistä oli se, mikä oli Järven asenne Neuvostoliittoon.
Järvi oli ainakin jonkin verran vasemmalle kallellaan. Poliittinen herätys tapahtui luultavasti Yhdysvalloissa, jonne hän matkusti ennen sotavuosia monien muiden suomalaisten tapaan etsimään parempaa elämää. Järvi päätyi töihin Montanan Red Lodgeen, jonne oli muodostunut suuri suomalaisyhteisö. Siellä hän työskenteli kaivoksilla. Työ oli epämiellyttävää ja hengenvaarallista.
Kaivosonnettomuudet ja huonot työolosuhteet saivat suomalaiset siirtolaiset kiinnostumaan ammattiyhdistystoiminnasta ja poliittisesta vaikuttamisesta. Suomalaisista tulikin yksi poliittisesti radikaaleimmista siirtolaisryhmistä, Järvi kertoo kirjassaan.
Vaikka isoisoisä Järvi näytti viihtyneen hyvin Yhdysvalloissa, joutui hän palaamaan kotiseudulleen hoitamaan sairasta äitiään. Tuolloin hän myös nai vaimonsa Sannan ja perusti perheen tämän kanssa.
Se, miten ideologinen Järvi lopulta oli, on kuitenkin arvoitus. Tai se, kokiko hän ylipäätään neuvostosympatioita. Suojelupoliisin arkistoista ei löydy mitään sellaista merkintää, joka viittaisi Järven kommunistisympatioihin.
Ainakaan Neuvostoliitossa ei näytetty uskoneen, että Järvi olisi ollut aidosti uskollinen järjestelmälle. Häntä syytettiin vakoilusta Suomen hyväksi, mikä koitui lopulta hänen kohtalokseen. Syy oli se, että joku oli laverrellut Järven poikien kuuluneen suojeluskuntaan.
Järvi vietiin Siperiaan Krasnojarskiin tutkintavankeuteen. Siellä sijaitsevassa vankisairaalassa hän myös kuoli vuonna 1942.
Matka Siperiaan kireässä tilanteessa
Krasnojarskiin matkusti myös lopulta pojanpojanpoika Järvi osana selvitystyötään. Lisäksi hän vieraili myös luovutetun Karjalan alueilla.
Kuten myös 1940-luvulla, myös Järven matkan aikana keväällä 2022 maailmantilanne oli kireä. Venäjä oli vain muutamaa kuukautta aiemmin aloittanut laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa, ja sotapropaganda oli Venäjällä vahvasti läsnä.
– Matka omille juurille tässä maailmantilanteessa oli outo ja tuntui surulliselta. Jonkinlainen henkinen muuri lännen ja Venäjän välille oli jo laskeutunut, hän sanoo.
Samalla Järvi ei halunnut herättää huomiota ja profiloitua alueella toimittajana tai tietokirjailijana, vaan lähinnä sukunsa kohtalosta kiinnostuneena suomalaisena. Siksi esimerkiksi aiemmin kaavaillut tutkijoiden haastattelut jäivät tekemättä.
Miten Järven suku lopulta sitten reagoi kirjaan ja vaiettujen salaisuuksien osittaiseen aukeamiseen?
Kaikkien reaktioita Järvi ei tiedä, mutta moni sukulaisista on kertonut kirjan auttaneen käsittelemään aiemmin vaiettuja asioita. Se on myös avannut selityksiä sille, miksi isoisoisä Antin lähimmässä perheessä on ollut aikoinaan paljon pahaa oloa.
– Olen kuullut, että tietynlainen ovi on nyt sulkeutunut. Kirja antaa tarpeeksi vastauksia, jotta ei tarvitse katsoa enää menneeseen.