Olen viime kuukausien aikana kuunnellut turvallisuuteen ja turvallisuuspolitiikkaan liittyneitä esitelmiä. Pääosin arvioita, miten ympäristömme nyt ja lähitulevaisuudessa makaa.
Eivät ennusteet ole yhtä optimistisia kuin muutama vuosi sitten. Silloin ei pilviä näkynyt ei niin turvallisuuspoliittisissa mietinnöissä kuin ei myöskään johtavien poliitikkojen ulostuloissa.
Nyt ovat arviot kiristyneet. YYA-aikoja muistuttaneet liturgiat ovat saaneet varovaisia muotoja, maanläheisempiä arvioita. Toivottavasti tämä heijastuu tekeillä oleviin puolustuspoliittisiin ja turvallisuuspoliittisiin mietintöihin.
On aika tunnustaa epävarmuuden piileskely horisontin takana.
Yhtä asiaa olen aiemminkin ja myös nyt ihmetellyt. Alueloukkaukset niin ilmassa, merellä kuin maalla ovat aina tulleet esille siirryttäessä vaiheeseen: Onko kysymyksiä?
Venäläisen koneen pudottaminen Turkin tai ehkä Syyrian ilmatilassa kirvoitti esitelmätilaisuudessa esille kysymyksen: Miksi me emme ammu alas ilmatilaamme loukanneet koneet? Samantapainen kysymys tuli kuulijajoukosta, kun keskustelutilaisuus koski merivoimien tulevia hankintoja. Miksi ei niitä vedenalaisia toimijoita häädetä syvyyspommeilla?
Eivät nämä kysymykset ihan näin yksinkertaisia ole!
Siitä vaan syvimmän rauhantilan vallitessa pudottamaan ilmatilamme reuna-alueille usein huolimattomuuttaan tai ammattitaidottomuuttaan eksyneitä lentäjiä. Tai paiskomaan syvyyspommeja tunnistamattomien äänien perään.
Kyllä lentokoneen havaitseminen, tunnistus, dokumentointi ja diplomaattinen huomautus ovat riittäviä toimenpiteitä. Veden alla liikkuvia on vaikea tunnistaa, mutta kyllä siihenkin keinoja löytyy.
Olen liki 30 vuotta aktiivisesti ollut näiden asioiden äärellä lähinnä merialueilla ja saarten tuntumassa, aina tiiviissä yhteistoiminnassa eri valvontaviranomaisten kanssa. Vain kerran vuosikymmenien aikana on ollut ”läheltä piti” -tilanne.
Istuin Ruotsin Sotakorkeakoulussa 1970-luvulla kuuntelemassa Norjan Pääesikunnan päällikön, vara-amiraalin esitelmää Norjan turvallisuuspolitiikasta.
Muutamia päiviä aiemmin oli Norjan merivoimat ilmoittanut sulkeneensa vieraan sukellusveneen kapeaan vuonoon. Esitelmäpäivän aamuna ilmoitettiin, että vene oli livahtanut ulos vuonosta!
Esitelmän lopuksi tuli taas: Onko kysymyksiä?
Norjalainen oppilas, kapteeniluutnantti nosti ainoana kätensä ja kysyi: ”Voiko amiraali kertoa, miten on mahdollista, että sukellusvene pääsi ulos sieltä vuonosta?”
Amiraali mietti hetken ja kysyi: ”Mitä kapteeniluutnantti olisi tehnyt niillä neljälläkymmenellä merisotilaalla, jotka olisivat tulleet ylös tai löydetty sieltä veneestä!”
Arvoisat lukijat! Silloin ne diplomaattiset vaikeudet olisivat vasta alkaneet, jos vene olisi upotettu. Nyt vene oli kaikesta päätellen tunnistettu. Sitä oli varoitettu ja se oli laskettu tarkoituksella ulos. Rannalla ei ollut neljääkymmentä kuollutta merisotilasta. Norja oli näyttänyt valvontansa tehokkuuden ja saanut diplomaattisen voiton.
Me pystymme täällä Koti-Suomessa rauhantilan vallitessa samaan ilman voimakeinojen käyttöä.
ASKO KILPINEN
Kirjoittaja on prikaatinkenraali evp ja Vaasan sotilasläänin entinen komentaja