Onko ammattiyhdistysliikkeiden tehtävä lisätä Suomen talouden taantumaa järjestämällä mielenilmauksia eri puolilla maata ja heikentää samalla yritysten kilpailukykyä? Kannattaako osoittaa mieltä ensimmäisen sairauspoissaolopäivän palkattomuudesta tai kuvitella 5 minuutin myöhästymisen aiheuttavan irtisanomisen? Toki eri asia on, jos päivän sairauspoissaoloja ja myöhästymisiä tulee jatkuvasti.
Uuden hallituksen ajamat työmarkkinauudistukset näyttävät olevan myrkkyä punaisille työmarkkinoille. Suomi elää viennistä, joten työehtosopimusten laadinta vientialojen kautta olisi työmarkkinoidenkin etu. Valitettavasti SAK ja muut järjestöt elävät omassa historiassaan.
Toki on muistettava myös yritysten rooli kokonaisuudessa. Jatkuva voiton tavoittelu henkilöstön kustannuksella on lyhytnäköistä. Hiljaisina aikoina pitäisi riittää menojen ja tulojen tasapaino.
Lomautukset ovat vielä ymmärrettäviä, mutta irtisanomiset syövät yritysten menestymistä parempina aikoina menetettynä osaamisena.
Itse aloitin ansiotyössä 50 vuotta sitten. 70-luvulla vaatimukset olivat, että mikäli haluat urakkaryhmiin työmaille, kuulut alakohtaiseen liittoon. Asiasta ei keskusteltu sen enempää ja mikäli työtaisteluja syntyi, niihin osallistuttiin. Tällä tavoin ylläpidettiin hyviä suhteita työkavereihin. Aikojen saatossa työtehtävät vaihtuivat ja ammattiyhdistykset niiden mukana. Ammattiyhdistykseen kuuluminen oli opittu.
Nykyään tilanne näyttäisi olevan toinen. Aika on ajanut ”juntan” enemmän historiaan. Edellinen vihervasemmistolainen hallitus ajoi maamme selvitystilan partaalle. Nyt on pakko tehdä rankempia toimenpiteitä ja siihen on myös työelämän totuteltava.
Ammattiyhdistysliikkeet luokitellaan yleishyödyllisiksi yhteisöiksi, joiden jakamat osingot ovat verovapaita. Kojamo jakaa ammattiyhdistysliikkeille merkittäviä osinkoja joka vuosi, eikä verokohteluun saada muutosta?
Esa Hytti
Lapua