Suomessa työn tai ammatin arvostus perustuu yleensä korkeaan koulutustasoon, julkiseen näkyvyyteen tai ammattitaidokkuuteen. Eri alojen arvostus tai sen arvostuksen puute juontaa historiasta, jolloin maataloon otettiin piikoja tai hyyryläisiä tekemään töitä, joihin ei vaadittu koulutusta tai kokemusta. Hyyryläiset olivat ns. elättejä tai alivuokralaisia, jotka maksoivat ylläpitonsa kunnostus- ja siivoustyötä tekemällä.
Siivoustyössä on muutamassa vuosikymmenessä tapahtunut suuria harppauksia niin ammattitaidossa kuin työvälineissä. Ennen tehtiin siivousrättejä vanhoista lakanoista, kun tänä päivänä on mikroliinat jne.
Koulutustaso on noussut ja koulutusmahdollisuudet ovat hyvät.
Ja silti, vielä nykyäänkin siivoojat – tai nykytermillä siistijät ja laitoshuoltajat ovat ammattiryhmä, jonka työpanosta ei välttämättä arvosteta, ennen kuin se jää tekemättä.
Siivoojan ammatissa tehdään pienellä palkalla erittäin vastuullista ja arvokasta työtä, jotta yhteiskunnan muut toiminnot pyörisivät.
Varsinkin sairaaloissa laitoshuoltajat tekevät arvokasta työtä ja ilman heidän vastuullisuuttaan sairaalabakteerit leviäisivät ja pienikin huolimattomuus voisi johtaa koko sairaalan sulkemiseen epidemian ajaksi. Laitoshuoltajan työ on tänä päivänä tiukasti aikataulutettua ja koko siivousprosessi puhdistuskemikaaleineen pitää olla hallussa. Se on tarkkaa työtä, jossa täytyy keskittyä tekemäänsä työhön. Työn ohessa voi joutua myös potilaiden huolien kuuntelijaksi, koska siivooja voi olla ainut sen hetken ihmiskontakti sairastuneen vierellä. Entä mitä tapahtuisi sairaaloissa, terveyskeskuksissa tai kouluissa, jos siivoojat menisivät lakkoon? Seurauksia voisi vain kuvitella.
Me muut, joille siivoojat tekevät päivittäin puhtaat työskentelytilat, mahdollistetaan myös heille joustava ja turvallinen työympäristö. Vanha sanonta kuuluu, että puhtaus on puoli ruokaa ja se pitää edelleen paikkansa.
Jukka Mäkynen (ps.)
kansanedustaja, eduskuntavaaliehdokas
Vaasa