Alustataloudesta puhutaan usein vapautena, joustavuutena ja uusina mahdollisuuksina. Ajatus kuulostaa houkuttelevalta: Voit itse päättää, milloin teet töitä.
Todellisuus ei kuitenkaan aina vastaa tätä kuvaa. Moni joutuu olemaan jatkuvasti valmiudessa useilla eri alustoilla saadakseen riittävästi toimeentuloa. Silloin kyse ei enää ole aidosta vapaudesta, vaan epävarmuudesta.
Digitaaliset alustat yhdistävät asiakkaat ja palveluntarjoajat tehokkaasti. Teknologia itsessään ei ole ongelma. Olennaista on, millaisilla ehdoilla teknologian välittämää työtä tehdään ja kuka kantaa vastuun työntekijästä.
Alustatalous on levinnyt nopeasti kuljetuksiin, ruokalähettipalveluihin, taksiliikenteeseen ja monille muille aloille. Samalla on noussut esiin keskeinen kysymys: Onko työtä tekevä henkilö yrittäjä vai työntekijä?
Suomen lainsäädäntö tunnistaa nämä kaksi asemaa, mutta käytäntö ei aina ole yhtä selvä. Kysymys ei ole pelkästä määritelmästä.
Työsuhteessa työntekijällä on oikeuksia, kuten työaikasuoja, sosiaaliturvaan liittyviä etuja sekä työnantajan vastuu vakuutuksista ja eläkemaksuista.
Yrittäjä puolestaan vastaa näistä itse. Jos työ tehdään tosiasiassa työnantajan johdon ja valvonnan alaisena, pelkkä yrittäjäksi nimeäminen ei muuta työn todellista luonnetta.
Suomessa korkein hallinto-oikeus katsoi vuonna 2025, että Woltin ruokalähettien työssä oli työsuhteen tunnusmerkkejä ja työaikalakia voitiin soveltaa heidän työhönsä.
Ratkaisu korostaa sitä, että myös digitaalinen alusta voi käytännössä johtaa ja valvoa työtä samalla tavoin kuin perinteinen työnantaja.
Työn organisointi muuttuu kilpailutusten ja digitaalisten välitysjärjestelmien lisääntyessä. Muutos voi tuoda tehokkuutta ja uusia palveluja, mutta samalla on tarkasteltava vaikutuksia työehtoihin. Jos työsuhdetta ei ole, myöskään työsuhteen tuoma suoja ei lähtökohtaisesti koske työn tekijää.
Riski syntyy erityisesti silloin, jos kilpailu perustuu mahdollisimman alhaisiin työvoimakustannuksiin. Tällöin yrittäjäriski, sosiaaliturvaan liittyvät vastuut ja työn kustannukset voivat siirtyä yhä enemmän yksittäisen työntekijän kannettaviksi.
Kyse ei kuitenkaan ole teknologian vastustamisesta. Digitaaliset palvelut voivat helpottaa työn tekemistä, parantaa palveluiden saatavuutta ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Teknologinen kehitys ei silti saa johtaa siihen, että työelämän perussäännöt heikkenevät.
Reilu kilpailu edellyttää yhteisiä pelisääntöjä. Jos yksi yritys huolehtii työntekijöidensä palkoista, työajoista, vakuutuksista ja muista työnantajavelvoitteista, mutta toinen siirtää vastuita työn tekijälle, herää perusteltu kysymys kilpailun tasapuolisuudesta.
Siksi alustataloudessa on tarkasteltava työn todellista sisältöä. Kuka määrää työn tekemisen tavan? Kuka määrittelee hinnan? Kuka kantaa riskin työn puutteesta? Ja ennen kaikkea: Millaiset oikeudet työn tekijällä on?
Suomi tarvitsee uusia palveluja, yrittäjyyttä ja innovaatioita. Samalla tarvitsemme työelämän pelisäännöt, jotka turvaavat työntekijän aseman riippumatta siitä, tehdäänkö työ tehtaassa, taksissa, varastossa vai digitaalisen alustan kautta.
Reilut pelisäännöt kuuluvat myös alustatalouteen.