Eduskunnassa käytiin tällä viikolla keskustelu keskustan ja Liike Nytin tekemästä välikysymyksestä, joka koski hallituksen aluepolitiikkaa. Monille jo termi aluepolitiikka on tunkkainen ja tuo kaikuja menneisyydestä.
Aluepolitiikkaan suhtaudutaan jopa pilkallisesti: puhutaan siltarumpupolitiikasta ja tukien jakamisesta, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Näin ajattelevat eivät ymmärrä suurta kuvaa: vain elinvoimainen alueiden Suomi on turvallinen, menestynyt ja vetovoimainen.
Keskustalle niin siltarummut kuin alueiden kehittämisen oikeudenmukaisesti ovat tärkeitä. On kyse alueiden kehittymisen edellytyksien takaamisesta yhdenvertaisesti.
Valitettavasti nykyinen hallitus näyttää valinneen toisen tien: kehitystä keskittävän aluepolitiikan. Keskittämisen pilviä leijuu niin aluehallinnon, vankilaverkoston, kaupunkipolitiikan ja erityisesti peruspalveluiden ympärillä.
Myös välikysymyskeskustelun taso jäi valitettavan heikoksi. Hallituspuolueita keskustelu ei kiinnostanut, lukuun ottamatta perussuomalaisia, jotka keskittyivät keskustan arvosteluun ja välikysymyksen aiheellisuuden kyseenalaistamiseen.
Perussuomalaisten mielestä aluekehitys on nyt oikealla tiellä. Itse näen tilanteen toisin.
Välikysymys on keskustelun herättäjänä erittäin aiheellinen. Meidän ei tule katsoa aluepolitiikkaa perinteisin määrityksin, vaan kansantaloutemme ison kuvan ja huoltovarmuutemme kautta.
Kaikki ovat tällä hetkellä liikuttavan yksimielisiä muutamista seuraavista asioista. Meillä tulee olla oma kansallinen ruokatuotanto. Suomi elää metsistään. Koko maata on puolustettava. Uusiutuva energia, ja investoinnit siihen, ovat meille suuri mahdollisuus. Mineraalien merkitys energiamuutoksessa on tärkeä. Matkailun kasvattaa merkitystään. Nämä jokainen esimerkki listassani eivät ole mahdollisia ilman alueiden tasavertaista kehittämistä.
On käsittämätön ajatustapa edes kuvitella, että kyllä siellä periferiassa joku maata viljelee ja energiaa tuottaa, vaikka palvelut keskitetään ja tiestön korjausvelka vain kasvaa.
Ei, kyllä alueet tarvitsevat julkiset peruspalvelut ja infran. Kuoppainen tie ei yrityksiä houkuta. Eivät yritykset investoi alueille, joille he eivät saa työvoimaa tai jatkajia ei löydy. Tulevaisuusnäkymiä ja koulutusmahdollisuuksia pitää olla. Jokainen itärajan turvallisuudestakin huolen pitävä ihminen tarvitsee arjen julkisia palveluja. Samoja palveluja tarvitsee niin ikääntyvä kuin syntyvä väestö omilla alueillaan.
Nyt hallituksen linja näyttää olevan kasvavan pitkät asiointi-, työ- ja koulumatkat.
Olen tällä viikolla ollut 25 vuotta kansanedustajana. Siitä ajasta olen toiminut 6,5 vuotta elinkeinoministerinä sekä valtiovarainministerinä vastaten myös Suomen alue- ja elinvoimakysymyksistä. Sillä kokemuksella voin väittää, että Suomen kansantalous ei kestä alueellista keskittämistä.
Aluepolitiikka ja elinvoimapolitiikka kulkevat käsi kädessä ja se on ainut tapa Suomen menestyä myös maamme rajojen ulkopuolella viennin parissa.
Kaikkien ihmisten ja kaikkien alueiden tulee pysyä mukana, ketään ei saa jättää. Myös talouden vaikeina aikoina on osattava priorisoida ja kehittää koko maata.
Mika Lintilä
Keskustan kansanedustaja Toholammilta