Urheilu-urani alussa Palosaarella pelatessa en olisi voinut kuvitellakaan, minne kaikkialla pelaaminen tulisi minut viemään. On tullut tehtyä lukemattomia pelireissuja ja tavattua monenlaista ihmistä. Joukkuetoverien lista on pitkä ja heidän kanssa jaettujen tarinoiden vielä pidempi.
Muutama viikko sitten pääsin vihdoin toteuttamaan eräänlaisen pyhiinvaellusmatkan takaisin Yhdysvaltoihin ja Amerikan Keskilänteen. Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen lähdin opiskelijavaihtoon vuonna 1999. Opiskelijavaihto kestikin lopulta 13 vuotta! Osavaltio oli Amerikan vilja-aittana tunnettu Nebraska. Hauska sattuma, että Nebraska osavaltiona on entistä merenpohjaa kuten Pohjanmaa.
Muistan edelleen ensimmäisen päivän uudessa ympäristössäni. Vaikka Vaasa ei itsessään ole iso kaupunki, meni hetki sisäistää muutto noin 1 000 henkilön Laureliin. Olin kuitenkin niin intoa täynnä siinä vaiheessa elämää, että mikä tahansa paikka USA:ssa olisi käynyt. Näin jälkikäteen luojan kiitos, että se oli juuri tuo paikka ja tuo isäntäperhe.
Urheilu Yhdysvalloissa, varsinkin Keskilännessä oli todella erilaista kuin Suomessa. Urheilu on vahvasti osana koulua sekä koulun ja kylän identiteettiä. Opiskelijoille se on tekemistä ja fyysisen kunnon ylläpitämistä, kun taas muulle yhteisölle se on ajanvietettä ehkä muuten hieman yksitoikkoisessa arjessa. Oletus oli, että kaikki osallistuu jossain muodossa, vähiten edes katsojan roolissa.
Vierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan, sillä monia rakennelmia ja tiloja oli alettu juuri purkaa. Koululla oli edessä 26,7 miljoonan remontti. Kerkesin kokea ”vanhat” nurkat vielä kertaalleen ennen kuin ne katosivat historiaan. Paljon oli muuttunut, mutta paljon oli vielä high schoolin ajoilta. Oli ihana nähdä, että ihmisten ystävällisyys oli säilynyt. Yhdysvalloissa osavaltio onkin tunnettu oikeastaan kolmesta asiasta: viljasta, yliopiston Huskers-jenkkifutisjoukkueesta ja ihmisten ystävällisyydestä.
Matka huipentuikin yliopistoni kauden viimeiseen otteluun. Pääsin 13 vuoden tauon jälkeen todistamaan paikan päältä peliä 86 000 muun kanssa. Vaikka ottelusta ei voittoa kotijoukkueelle irronnut, oli tunnelma aivan yhtä mahtava kuin siellä pelatessa. Siinä sitä sitten iso mies herkistyikin hieman. Pitkä matka on käyty, ja ihan liian pitkä aika, kun olin viimeksi ollut kotonani maapallon toisella puolen.
Moni sanoo, että ”pitäisi mennä” tai ”pitäisi taas käydä”. Aikaa on meillä kaikilla se rajattu määrä. Kuten lasten saamisessa, täydellistä hetkeä ei varmasti koskaan ole, joten älä odota. Mene, koe ja tee vielä, kun olet voimissasi. Kokemusten kartuttaminen ei lopu siihen, kun itse ei enää ole tarinan keskiössä. Rooli tarinassa vain hieman muuttuu.
Hyvää ja rauhallista joulua.