Perinne- ja puurakentaminen, vanhojen rakennusten saneeraaminen sekä kiertotalous ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosien aikana. Kesän korvilla moni nikkari-intoinen haaveilee vanhojen huviloiden ja maalais- tai hirsitalojen henkiin herättämisestä.
Lopputulos on usein hurmaava, mutta rakennusten eteen tehtävään työhön on osattava sitoutua.
Öjenin metsän siimeksestä avautuu kaunis pilkahdus vanhaa rakennusperinnettä: yli satavuotias rantahuvila on kuin pieni pala historiaa alueen modernimpien asuntojen ja kesämökkien joukossa. Satulinna-nimisen talon pärekatto, vaaleanpunainen väritys ja vanhat ikkunat ovat pitäneet kiinni perinteikkäästä ulkomuodostaan omistajan Riitta Kankaanpää-Waltermannin ansiosta.
Hän on asunut alueella pienestä pitäen.
– Taloni takana oleva rakennus oli isoisäni koti. Hän laajensi myöhemmin tonttiaan tähän, missä kesäasunto nyt on. Täällä vietimme sisarusteni ja serkkujeni kanssa lapsuutemme. Täällä käy edelleenkin koko suku kesän vietossa.
Kulttuuriympäristöä vaalitaan
Kankaanpää-Waltermann on halunnut pitää talon ulkomuodon mahdollisimman lähellä alkuperäistä. Hän esimerkiksi pyysi asiantuntijan arvioimaan aiemmin keltaisen värisen talon pohjalla olevaa, alkuperäistä vaaleanpunaista väriä, jotta talon maalipinta saatiin kukoistamaan entisenlaisena.
Kankaanpää-Waltermann pitää tärkeänä sitä, että vanhasta rakennuskannasta ja niiden tyylistä pidetään kiinni.
– Kulttuuriympäristön vaaliminen avartaa omaa käsitystämme maailmasta. Vaikka me katsomme eteenpäin, on myös hyvin tärkeää tietää, mitä on ollut ennen.
Helppoa vanhan hengissä pito ei ole. Vanha talo tuo mukanaan nimittäin jatkuvan työmaan.
– Pitää varautua siihen, että tehtävää riittää koko ajan. Jatkuvasti on jotain, mitä pitää paikata ja tehdä, Kankaanpää-Waltermann sanoo ja osoittaa esimerkiksi parvekkeen lohkeillutta maalikerrosta.
– Mutta jos välittää yhtään käsillä tekemisestä, vanhassa talossa näkee oman käden työn.
Jatkuvaa kunnossapitoa
Entinen arkkitehti ja kaavoitustarkastaja on muun muassa kunnostanut itse pihamaan rakennuksista ikkunoita, raaputtanut maalia ja kuskannut maata maaperän nostoa varten. Vaikka talon kanssa joutuu ahkeroimaan paljon itsekseen, on se myös hauska yhdessätekemisen mahdollisuus.
– On tärkeää pyytää apua. Pärekatto tehdään esimerkiksi perinteisesti talkoilla, mutta asiantuntevaa lisäapuakin tarvitaan.
Päreiden kanssa on jälleen pian vastassa työmaa, kun ne pitäisi uusia. Auringonvalo kuluttaa katon päreitä nopeasti ja talon harvinaista mansardikattoakin on huollettava säännöllisesti.
Ei siis mikään optimaalisin kattovaihtoehto?
– No, sellaista se vain on, Kankaanpää-Waltermann toteaa hymyillen.
Uimahuone
Päärakennukselta kulkee pieni polku merenrantaan. Siellä vastassa on toinen vaaleanpunainen helmi, pieni uimahuone. Se lienee vanha leikkimökki, jonka paikka on vielä 1800-luvulla ollut Vaasan keskustassa. Niin arveli ainakin Kankaanpää-Waltermannin nyt jo edesmennyt äiti.
Äidin tekemä maalaus vaaleanpunaisesta uimahuoneesta roikkuu nyt huvilan seinällä. Siinä joukko sukulaisia istuu uimahuoneen ympärillä laiturilla ja nauttii kesäpäivästä.
Näky voisi vallan hyvin olla sama tänäkin päivänä.
– Siellä ne kesäpäivät edelleen kuluvat. Uimahuoneen laiturilla vietetään rantaelämää uiden, kahvitellen ja ohikulkevia veneitä ja varsinkin lintuja kiikaroiden, Kankaanpää-Waltermann hymyilee.
Paula Kaskimaa
