Ensi vuonna juhlitaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Merkkipäivään liittyen on meneillään monenlaisia hankkeita. Yksi niistä on Suomalaisen Naisliiton alkuun panema Naisten Ääni.
Ideana on innostaa ihmisiä kirjoittamaan artikkeleita naisista, jotka ovat eri tavoin vaikuttaneet lähipiirissään ja laajemmalti tai joiden toiminnalla on ollut merkitystä itsenäisessä Suomessa. Artikkelit julkaistaan verkkojulkaisussa. Aiomme sisareni kanssa kirjoittaa itselleen erikoisen uran luoneesta äidistämme. Sain tästä ja viikko sitten juhlitusta äitienpäivästä sytykkeen kirjoittaa äidistä myös kolumnin.
Liikkeenharjoittaja Ritva Haapanen avasi vuonna 1982 antikvariaatin Helsingin Vaasankadulle. Kadunnimi tuo monille mieleen perusstadilaisen paheiden pesän. Olihan siinä äidin liikkeen tienoilla kaikenlaista kulkijaa, osasyynä samassa porttikongissa sijainnut Ravintola Kustaa Vaasa.
Miten isojokelaisesta pienviljelijäperheen lapsesta tuli antikvariaatin pitäjä? Äidin kunnianhimo ja poikkeuksellinen muistikapasiteetti johtivat hyvään koulumenestykseen ja paikkaan lääketieteen opiskelijana. Lääketiede tai myöhemmin aloitettu oikeustiede eivät kuitenkaan olleet sopivia aloja, mutta molemmat toivat sellaista sivistystä, josta oli myöhemmin paljon hyötyä.
Oikea lokonen löytyi keräilyharrastuksen kautta. Antikvariaatissa oli alusta saakka tarjolla myös vanhoja postikortteja. Ne osoittautuivat suosituksi myyntiartikkeliksi, etenkin kun äiti keskittyi niihin koko ajan enemmän. Hän perehtyi taiteilijoihin, osti rohkeasti muutaman suuren kokoelman, laajensi verkostojaan ja kehittyi alan merkittäväksi asiantuntijaksi.
Halutuimmat kortit maksoivat tuohon aikaan paljon. Jotka muistavat 1980-luvun hintatasoa, tietävät että yksittäisistä postikorteista parhaimmillaan maksettu 500 tai 1000 markkaa oli hyvänlainen hinta. Jotkut ovat sanoneet, että Ritva piti itsekin hintatasoa ja keräilykiimaa yllä maksamalla sisäänostamistaan korteista kunnolla. Tämä on kunniamaininta yrittäjälle: brändiä ja imagoa kehittämällä monet muutkin yritykset elävät.
Liikkeessä myytävän korttimäärän ohella kasvoi koko ajan myös äidin oma kokoelma. Hän keräili etenkin Rudolf Koivua, Helga Sjöstedtiä sekä 1900-luvun taitteessa valmistettuja ns. pitsikortteja.
Ehkä pitää mainita vielä Venäjän viimeisen tsaarin perhettä esittävät kortit, aitoa tukkaa sisältävät naistenpääkortit, enkelikortit ja, ja, ja... no, kaapeissa ei juuri muuta ollutkaan. Ja silti äidin keräily oli hillittyä verrattuna originelleimpiin asiakkaisiin.
Äidin uran huippukohtia oli keväällä 1990 Hakaniemen STS-pankin alakerrassa pidetty Rudolf Koivu -näyttely, jonka saapui avaamaan rouva Tellervo Koivisto. Yksi juhlapuhujista oli pääjohtaja Ulf Sundqvist. Siinä glooriassa ei haitannut mitään se, että meillä ei oltu minkään sortin sosialisteja.
Nousujohteinen ura päättyi kuitenkin pian. Sitä ei lopettanut lama, vaan sairastuminen ja menehtyminen syöpään vain 43 vuoden iässä vuonna 1992. En tiedä, miten bisnekselle olisi laman aikana käynyt.
Reija Haapanen
Kirjoittaja on MMT, yrittäjä ja tietokirjailija Isojoelta.