Aikuisten perusopetuksen järjestäminen maahanmuuttajille alkaa elokuussa Etelä-Pohjanmaan Opistossa Ilmajoella.
Opistossa on tekeillä opetussuunnitelma, joka koostuu alkuvaiheen opetuksesta ja varsinaisesta perusopetuksesta. Kumpikin vaihe kestää yhden lukuvuoden, jolloin koko opiskeluaika tulee olemaan kaksi vuotta.
Alkuvaiheen opetuksessa keskitytään suomen kieleen ja opiskelutaitoihin. Varsinainen perusopetus käsittää yläkoulun loppuvaiheen mukaisten kurssien suorittamisen.
Perusopetuksen suorittamisen jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa ammatilliseen ja lukiokoulutukseen samoista lähtökohdista kantasuomalaisten kanssa.
Etelä-Pohjanmaan Opistossa tulee olemaan noin 20 opiskelupaikkaa aikuisten perusopetukseen. Opetus, ruokailu ja majoitus ovat sisäoppilaitoksen opiskelijalle maksuttomia. Haku aikuisten perusopetukseen maahanmuuttajille alkaa kesä- ja heinäkuussa.