Tuntemamme ajan siisti jaksottelu vanhaan, keski- ja uuteen aikaan on keinotekoinen ja koskee vain länsimaailmaa. Se on Eurooppajohtoinen historiankäsitys, jolla yritetään hahmottaa historian virtaa. Siirtymärajat ovat liukuvia. On yksi tarkka poikkeus: Ranskan suuri vallankumous 1789 katsottiin niin merkittäväksi, että siitä nimettiin alkavaksi ”Uusin aika”. Se on kestänyt nyt 236 vuotta.
Tämä on alusta lähtien ollut historian verisintä aikaa. Jalo fraasi ”vapaus, veljeys, tasa-arvo” jäi ihanteeksi. Kuningas mestattiin. Aänioikeus toteutui varallisuuden perusteella ja koski noin 10 %:ia kansan miehistä. Naiset saivat Ranskassa äänioikeuden vasta 1946 eli 157 vuotta myöhemmin, mutta hyvää kannattaa odottaa. Mielipiteenvapauden määritteli giljotiini.
Hallinnon instrumentin nimi oli ”Yhteishyvän valiokunta”. Yhteishyvä! Sen diktatoorisena johtajana oli Maximilien Robespierre. Hän oli uskossa oleva asianajaja. Vaatimaton mies, joka asui puusepän talon pienessä ullakkohuoneessa. Rehellinen mies, joka tiesi, mikä on absoluuttisesti oikein ja väärin.
Päitä alkoi pudota Pariisin torilla. Lainopillinen kansan puhtaaksipesu synnytti terrorin ajan. Lopuksi rahvas vangitsi Robespierren, joka itse vietiin giljotiinille 28.7.1794 eli 231 vuotta sitten. Pää heitettiin verta täynnä olevaan säkkiin saatesanoin: ”Juo nyt kylliksesi, senkin verikoira!” Tästä syntyi sanonta: Vallankumous syö omat lapsensa.
Vallankumous ei tehnyt kerralla valmista. Prosessi jatkui 1800-luvun puolella kahdella uudella vallankumouksella. Samalla tämä liikehdintä siirtyi Eurooppaan, jossa kruunupäät alkoivat tuntea olonsa epämukavaksi. Aikaan kuuluivat Napoleonin sodat, kansallisvaltioiden synty, monarkioiden kaatumiset, teollinen vallankumous ja kaksi maailmansotaa.
Tämän uusimman ajan voisi katsoa päättyneen 1989 Berliinin muurin kaatumiseen. Siitä syntyisi 200 vuoden pituinen siisti aikapaketti. Siitä alkaisi taas uusi aika. Mikä sopisi nimeksi? Ei voi sanoa vielä uudempi aika. Tuhon aika? Lopun aika?
Vallitseva ekologinen kriisi ja ihmisen kyvyttömyys planetaariseen yhteistoimintaan ovat tuhon enteitä. Maailmalla oli tilaisuutensa siihen kylmän sodan päätyttyä, mutta se hukattiin juuri ihmisen lajityypillisen kilpailumentaliteetin alttarille. Mistään ei luovuta ja mitään ei jaeta.
Ristin siis uuden ajan runollisesti, jopa raamatullisesti Lopun ajaksi, koska tiederaportti lupasi 2019 ihmiselle 30 vuotta aikaa. Maapallon helteet antavat siitä jo esimakua. Kuumuus muuttaa planeetan vähitellen elinkelvottomaksi, mikä synnyttää aluksi väestökaaoksen muualle. Tämä aika päättyisi silloin 2049, jolloin syntyisi 60 vuoden mittainen epilogi ihmisen historialle. Ihmislajin tragikomedia on päättymässä?
Matti Hurme
Vaasa