Tein Ilkkaan ensimmäisen musiikkiaiheisen juttuni syksyllä 1974, eli 51 vuotta sitten. Se oli jokin levyarvostelun tapainen.
Olin päässyt armeijan jälkeen Ilkan Ylistaron kirjeenvaihtajaksi. Se oli juhlallinen titteli toimituksen kyläavustajalle, jolla ei ollut juuri kokemusta sanomalehden tekemisestä.
Isoveljeni Matti oli silloin Vaasa-lehdessä urheilutoimittajana. Häneltä sain hyviä vinkkejä ja neuvoja, joista oli paljon apua toimittajan työn opettelemisessa.
Uutisten kirjoittelun ohella aloin pitää enemmän tai vähemmän säännöllisesti levypalstaa otsikolla Skilimadenkaduu. Palstalle kirjoitteli myös Ylen silloinen äänitarkkailija Terho Kemppi, myöhemmin musiikkitoimittaja.
Muutaman kuukauden kuluttua pääsin Ilkan toimitukseen toimusharjoittelijaksi ja myöhemmin vakituiseksi lehtikuvaajaksi, kun vakanssi sattui aukeamaan. Sitä rumbaa jatkuikin sitten kaikkiaan 42 vuotta.
Kuvaajanakin jatkoin musiikista kirjoittamista. Kiersin kesät festivaaleja; Poria, Kaustista, Tangoja, Spelejä... Kaikki kiinnostava piti kokea. Siihen se nuoruus hupeni.
Jos lehtimaailmassa on tapahtunut suuria mullistuksia, on musiikkimaailmaakin ravisteltu hurjasti näiden 50 vuoden aikana. Vauhti tuntuu vain kiihtyvän.
1970-luvulla satsattiin hienoihin ja kalliisiin stereoihin. Ostettiin levyjä, jos sattui olemaan ylimääräistä rahaa. Silloin ääniteltiin paljon itse c-kasetteja. Radion vieressä piti olla valmiusasemissa sormi rec-nappulalla, kun mieliohjelma alkoi.
Ajat ja tavat ovat nyt toiset. Nyt kuunnellaan kännykästä tekoälyn jauhamaa äänimössöpiipitystä, jota suoratoistopalvelut pursuavat. Huonoja biisejä julkaistaan nyt enemmän kuin koskaan, koska tekemiseen ja julkaisemiseen on jokaisella tekniset mahdollisuudet. Mutta aina on seassa jokin kuunneltavakin biisi.
Se on nyt tällaista. Ja aikansa kutakin.
Olen ollut nyt eläkkeellä yhdeksän vuotta ja jatkanut kolumnien kirjoittelua Epariin. Sovin päätoimittaja Tero Hautamäen kanssa, että kirjoitan vain musiikista. Homma on ollut mukavan palkitsevaa, kun olen huomannut, että aina joku on juttujani lukenutkin.
Nyt Ilkka-Pohjalainen ja sen myötä Eparikin ovat siirtyneet oululaisen Kalevan omistukseen. Päätin, että tässä on sopiva sauma lopettaa tämä viimeinenkin lehtityö.
Se ei ole protesti lehtikauppaa kohtaan. Haluan vain antaa palstatilaa nuoremmille.
Toivotan valoisaa tulevaisuutta Eparille, joka on laadukas kaupunkilehti. Seinäjoki saa olla siitä ylpeä.
Minä keskityn nyt vain laulujen kirjoittamiseen. Kuulemiin?