Eduskunnasta
Perussuomalaiset ovat ajaneet jo pitkään kännykkäkieltoa kouluihin. On hieno tunne, että vuosien työn jälkeen muutoksia saadaan aikaan.
Syksyllä peruskouluissa voimaan tuleva kännykkäkielto on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Yleinen mielipide lienee kuitenkin, että tämä on tervetullut ja tarpeellinen muutos.
Osalle nuorista tämä tuntuu varmasti alkuun vaikealta. Ovathan he tottuneet elämään älypuhelinten kanssa lähes koko elämänsä ja nyt yhtäkkiä pitäisi olla ilman älypuhelinta koulupäivän ajan - vieroitusoireita tulee varmasti alkuun.
On selvää, että koulu on paikka, jossa opitaan uutta. Mutta oppiminen ei rajoitu koulukirjoihin tai kokeisiin, vaan koulussa harjoitellaan myös sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimista ja muiden ihmisten kohtaamista.
Kun puhelin ei enää jatkossa kilahda taskussa jokaisen ilmoituksen tai snäpin myötä, eikä nuorten kädet tai kasvot ole liimautuneita puhelimeen, tilaa jää muullekin: keskusteluille, läsnäololle ja sille, että välillä saattaa olla ihan vain tylsääkin. Jokaista tyhjää hetkeä ei tarvitse täyttää virtuaalisella materiaalilla.
Monia nuoria ohjaa puhelimenkäytössä myös ryhmäpaine. Vaikka haluaisi tehdä jotain muuta kuin istua porukalla puhelimella, voi olla vaikeaa saada muita mukaan.
Eräs nuori totesikin minulle osuvasti yhtenä päivänä, että hänen mielestään välitunneilla olisi kivempi pelata vaikka korttia, kuin vahtia snäpin streakia tai tiktokia.
Kohta se on mahdollista, kun oppituntien kännykkäkieltojen lisäksi moni kunta aikoo kieltää kännyköiden käytön myös välitunneilla.
Mutta se ei riitä, että vain koululaiset laitetaan sometauolle. Kun nuorilla kännykät alkoivat vuosien aikana enenevissä määrin ottaa jalansijaa oppitunneilla ja arjessa, tarvittiin vuosien työ ja kokonainen lainsäädännön muutos, jotta tilanne saataisiin takaisin hallintaan. Kuka pitäisi huolen siitä, että myös me aikuiset saamme taukoa puhelimesta?
Siinä missä joidenkin nuorten mielestä rakkauskin on pilattu somella, samat ongelmat näkyvät myös aikuisilla.
Jos et vastaa muutamassa minuutissa poika- tai tyttökaverille, on jo parisuhdekriisi päällä ja joutuu miettimään, mitä on tehnyt väärin, kun toinen ei heti vastaa. Kännyköiden myötä olemme luoneet ympäristön, jossa kaikkien pitäisi olla aina ja heti saatavilla.Koulujen kännykkäkielto haastaa meitä kaikkia – tai ainakin sen pitäisi haastaa. Jos vaadimme lapsilta ja nuorilta vähemmän puhelimella oloa, meidän aikuisten on myös katsottava peiliin.
Osaammeko itse laittaa puhelimen pois, kun joku puhuu meille? Näemmekö toisen ihmisen katseen vai vain somen uutisvirran? Täytämmekö tyhjät hetket videoiden katseluilla vai tekisimmekö jotain oikeasti järkevää?
Suomen kesä on lyhyt. Elämä on vielä lyhyempi. Jos vietämme sen ruudun takana, emme ehdi nähdä sitä kaikkea, mitä maailma oikeasti tarjoaa meille.
Liian moni kohtaaminen jää toteutumatta ja uudet muistot syntymättä, kun kännykät vievät huomiomme.
Kännykkäkielto koulussa on askel oikeaan suuntaan, mutta se on vasta ensimmäinen. Seuraavat askeleet otamme me aikuiset. Laitetaan se puhelin taskuun, katsotaan toisiamme silmiin ja pelataan vaikka kierros korttia.
Pia Sillanpää
kansanedustaja (ps.)