Yle uutisoi 4.2. verkkosivuillaan hätkähdyttävästi nuorten lisääntyneestä ahdistuksesta. Yle oli haastatellut kymmentä kansanopiston rehtoria, joiden vastauksissa nuorten vaikeudet näkyivät neljällä tavalla: Opiskelija ei uskalla käyttää bussia sosiaalisten ryhmätilanteiden pelosta, nuoret valvovat myöhään eikä kouluun lähteminen aamulla siksi onnistu, nuorille on jouduttu tekemään erityisjärjestelyjä lyhentämällä kouluviikkoa viidestä kolmeen päivään ja taukojen pitämistä opiskelusta on jouduttu mielenterveyssyistä lisäämään. Tauko voi joillakin opiskelijoilla kestää hetken, mutta pisimmillään jopa kaksi kuukautta.
Esimerkkeinä nuorten vaikeuksista ja ahdistuksesta artikkelissa kerrotaan, että rehtori joutuu hakemaan kahta opisleijaa omalla autollaan kouluun pari kertaa viikossa. Hän laittaa illalla tekstiviestin ”sopiiko huomenna tulla”.
Ikävä kyllä tämä alkaa olla todellisuutta liian monessa koulussa. Koulu on joutunut kilpailuun älylaitteiden kanssa. Mikä pahinta, koulu on häviämässä sen kilpailun.
Artikkeli kertoo karua kieltä nuorten ja nuorten aikuisten tilasta. Peruskoulu on käyty, mutta oppimista ei ole tapahtunut tulevia opintoja ja työelämää varten.
Aika on kulunut ehkä vuosia erilaisten viihdykkeiden parissa. Niitä viihdykkeitä ovat tämän ikäisille, 2000-luvun taitteessa syntyneille tarjonneet älylaitteet ja niiden kautta internet ja sosiaalinen media. Voidaan väittää, että sieltä löytyvät lisääntyneen ahdistuksen juurisyyt.
Suuresta osasta lapsia ja nuoria on tullut teknologisen kehityksen uhreja, kun lainsäädäntö ei ole ehtinyt pysyä mukana kehityksessä. Näinhän tämä ei saa mennä.
Erityisesti älypuhelin on koukuttanut helppoudellaan lähes kaikki ikäluokan nuoret lapsuusiästä lähtien. Sieltä löytyy viihdettä ja valheellista ja vertailevaa sosiaalisuutta, joka ei ole aitoa vuorovaikutusta. Osalla aikaa ei muuhun juuri jää aikaa.
Kuin huomaamatta katoavat oikeat vuorovaikutustaidot, liikunnalliset ja muut yhteisölliset harrastukset sekä muu kasvokkain tapahtuva ryhmätoiminta. Yllättävän nopeasti syntyy pelko kaikkea sosiaalista toimintakykyä vaativaa toimintaa kohtaan. Seurauksena on syrjäytyminen ja massiiviset mielenterveysongelmat, jotka seuraavat läpi elämän.
Vuonna 2024 ilmestyneessä menestysteoksessaan ”Ahdistunut sukupolvi” New York Universityn maineikas sosiaalipsykologian professori Jonathan Haidt osoittaa mittavalla aineistolla, että lapsuuden muuttivat ennen kaikkea noin vuonna 2010 käyttöön tulleet älypuhelimet ja sosiaalinen media.
Hänen mukaan ne aiheuttivat lapsissa ja nuorissa univajetta, henkilökohtaisten kontaktien vähenemistä ja heikkenemistä, addiktiota, itsensä vertailua muihin, eristäytyneisyyttä, perfektionismia ja paljon muuta. Haidt sanoo jopa nuorten, niin sanotun Z-sukupolven (1997–2012 syntyneet) ahdistuneisuuden ja masennuksen laajentuneen epidemiaksi.
Ylen uutisen ja professori Jonathan Haidtin tieteellisen aineiston väliltä löytyy selvä ja kiistaton yhteys.
Sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistuneisuus ja masennus ovat seurausta älylaitteiden vaikutuksesta niiden vaikutuspiirissä elämänsä kaksi ensimmäistä vuosikymmentä eläneiden elämään.
Haidt näkee älylaitteiden ottaneen, varastaneen tilaa lasten leikiltä ja kasvokkain tapahtuvalta vuorovaikutukselta.
Kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus, leikkiminen, pihapelit ja vastaavat ovat toimineet harjoituskenttänä normaaliin, opiskeluun ja työntekoon kuuluvaan elämään. Näin vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet luonnollisesti, eikä ahdistuksen tunne ole saanut valtaa.
Älylaitteiden käyttöä on alettu vihdoin rajoittaa suomalaisissakin kouluissa, mutta se ei vielä riitä. Suurimmat ja pahimmat ongelmat älylaitteiden käytössä tapahtuvat vapaa-aikana.
Kun kokemusta ja validia tutkimusnäyttöä älypuhelimien suuremmista vahingoista kuin hyödyistä alkaa olla riittävästi, olisi korkea aika aloittaa keskustelu ikärajan asettamisesta älypuhelimien käytölle, noin 15–16 vuotta, kuten Haidtkin ehdottaa.
Yleensä lasten ja nuorten vanhemmat ovat liian hyväuskoisia ja yliarvioivat kontrollointinsa riittävyyden. Lapset ja nuoret ovat taitavampia älylaitteiden käyttäjiä kuin vanhemmat uskovatkaan varsinkin kiertäessään niihin asetettuja esteitä.
Martti Saarikoski
lasten- ja nuorisopsykiatrian sh, eläkkeellä
Seinäjoki