Radiosta tulee Abban Winner takes it all. Nyt autostereot niin täysille, että takalasi täräjää.
On se mielettömän hyvä biisi. Kestää kuuntelua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Hyvään kappaleeseen ei kyllästy ikinä. Aina vain uudestaan jaksaa villaantua samasta kertosäkeestä. Kun sen jo osaa ulkoa, voi hoilata mukana.
Kaiken kaikkiaan musiikki on siunattu asia. Se lohduttaa ja tuo iloa. Se rentouttaa ja helpottaa stressiä.
Oikein hyvä kappale menee luihin ja ytimiin asti. Sormenpäät ja varpaatkin kihisevät sillä tavalla kivasti. Olo on niin autuas, että tuntuu kuin leijuisi ilmassa.
Mikäs siinä välähti? Vähän aikaa räpsyttelen ripsiäni ja sitten romahdan maan pinnalle.
Voi peijooni, peltipoliisi! Ja tässä tutussa paikassa. Yleensä aina muistan himmata kaasujalkaa jo ajoissa.
Ei auta muuta kuin rukoilla, että älä tule paha kirje, tule hyvä kirje.
Avauduin tuosta tapauksesta aika monelle ja sain kuulla monenlaista tarinaa. Yksi sai vain muistutuksen, sillä ylinopeus oli niin vähäinen. Toinen kertoi, että lamppu kyllä välähti, mutta sakkoa tai muistutusta ei tullut koskaan.
Kauheampiakin kohtaloita kuulin. Eräs kuski ajoi 60 kilometrin rajoitusalueella ylinopeutta kahdeksan kilometriä. Siitä paukahti 170 euron sakot.
Täysin kohtuutonta.
Kurkkuani alkoikin kovasti kuristaa. Mietin, mitä kaikkea ihanaa voisin ostaa 170 eurolla. No, vaikka mitä. Ainakin uuden takin ja kengät. Kampaajalla sillä rahalla saisi ihan uuden tukkatyylin. Jos sakkolappu tulee, kaiken tuon saa unohtaa.
Ilman muuta on selvää, että kaaharit pitää laittaa kuriin. Liikenneturvallisuus on asia, josta me kaikki tien päällä kurvaajat olemme yhdessä vastuussa.
Ylinopeutta ajava voi olla vaaraksi muille ja siitä pitää rangaista. Mutta eikö vähempikin sakottaminen riittäisi?
Pelkkä muistutuksen saaminen on monelle nöyryyttävää ja moni ottaa jo siitä opikseen.
Sakon maksaminen kirpaisee aina. Muutaman kympinkin sakkolappu pistää vihaksi. Sehän on sama kuin repisi rahansa.
Sakkojen korottaminen lisää taatusti ihmisten katkeruutta ja se ei ole hyvä asia. Katkera ihminen hautoo sisällään vihaa ja myrkyttää paitsi itsensä myös ympäristönsä.
Yhdestä sakkolapusta ihminen tuskin loppuelämäkseen katkeroituu. On kuitenkin täysin mahdollista, että jollakulla kaikki on mennyt niin sanotusti päin prinkkalaa ja sakkolapun huikea summa voi olla viimeinen pisara, joka ajaa epätoivoisiin, karmeisiin tekoihin.
Siitä omasta lampun väläyksestäni vielä sen verran, että roikuin löysässä hirressä monta viikkoa. Päivästä toiseen piti kauhun sekaisin tuntein odottaa postia.
Järkyttävää aikaa.
Tapauksesta on nyt kulunut noin pari kuukautta. Mitään kirjettä ei ole tähän päivään mennessä tullut. Ehkä voin jo huokaista helpotuksesta? Vai onko postin kulku nykyään niin hidasta, että kirje voi vielä jostain tupsahtaa?
Seinäjoen itäväylällä kannattaa muuten tarkkailla, kuinka kovaa kaasuttelee. Komealla tiellä voi tulla vauhtisokeaksi.
Uudenvuodenaattona poliisi pysäytti itäväylällä blondin.
– Kuvasimme teidät juuri, kun ajoitte ylinopeutta.
– Voi kuinka ihanaa. Jos ne onnistuivat, ottaisin mielelläni viisi kopiota.
SINIKKA VÄLIKOSKI