Se on Esko Ahon motto, ja kun hän 70-vuotispäivänsä edellä pohtii elämänsä käänteitä, ei mitään syytä ainakaan menneiden murehtimiseen olekaan. Kaikki aikoinaan kitkeriltä maistuneet poliittiset tappiot – presidentinvaaleissa toiseksi jääminen vuonna 2000 tai Suomen pankin johtokunnasta rannalle jääminen 2001 – tuntuvat nyt siltä, että niiden sijaan aukesi uusia, suorastaan uskomattomalta tuntuvia mahdollisuuksia.