Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tulee kuluneeksi 22 vuotta siitä, kun matkustaja-alus m/s Estonia upposi hyiseen Itämereen, Utön saaren lähelle, vieden mukanaan 853 matkustajaa ja miehistön jäsentä.
"Meri oli musta ja pilvet harmaat/ seisoin kyljellä laivan kanssa armaan/ aallot pyyhkivät ihmiset hiljalleen mereen/ sä istuit mun viereen."
Tallinnasta Tukholmaan matkalla olleen Estonian uppoamisesta tuli suomalainen tragedia. Se järkytti maatamme pitkään, edelleen. Onnettomuuden mittakaavan hahmottaminen pysyy vaikeana.
Estonian mukana Itämereen kuoli kymmenen suomalaista.
Uhreista eniten oli ruotsalaisia, 501 ja virolaisia, 285. Myös saksalaisia, latvialaisia ja venäläisiä kuoli useampi kuin kymmenen.
Estonian onnettomuudessa suru kosketti kaikkia maita, joiden rantoja Itämeri huuhtoo.
"Kiipesimme tänne alta autokannen/ sinä aavistit vaaran ja herätit Jannen/ laiva kallistui ja mä lensin päin seinää/ tää on mun pahin painajainen."
Runsaassa 20 vuodessa maailma on muuttunut turvattomammaksi.
Suuronnettomuuksia tulee tapahtumaan jatkossakin, mutta mahdollisuus joutua aivan sattumalta hengenvaaralliseen, elämän joko katkaisevaan tai muuttavaan tilanteeseen on kasvanut terroristi-iskujen myötä.
Heinäkuinen Nizzan isku toi terrorismin vielä entistä lähemmäksi. Monen ystävä, tuttu tai kaverin kaveri sattui olemaan suositussa lomakaupungissa iskun sattuessa.
Kun Estonian uppoamisen jälkeen matkustajalaivaan noustessa tuli onnettomuuden mahdollisuus mieleen ja toivoi, että meri olisi rauhallinen, joutuu nyt omaa turvallisuuttaan miettimään yhä useammin isoissa väkijoukoissa liikkuessaan. Tämä koskee jo arkisia tilanteita, kuten isoissa kaupungeissa matkustamista tai vaikkapa jalkapallo-ottelussa käyntiä.
"Käytävät muuttui kuiluiksi/ hypimme yli/ hyppäsit viimeisen kerran ja tyhjä on syli/ mieleni sumenee enkä nää syytä elää/ haluan vain kuolla."
Olin yläasteella sinä syksynä, kun Estonia upposi. Muistan hyvin kirpakassa syysaamun säässä koulun pihalla käydyt keskustelut. Moni muisteli risteilylomiaan, kauhisteli. Itsekin olin ollut risteilyllä Tallinnaan vasta toissa kesänä.
Tuon keskiviikon uutisannista piirtyi suomalaisten silmiin tummalla Itämerellä aallokossa keikkuneet oranssit pelastuslautat.
– Mieleeni tuli, ettei laivasta pelastu kukaan. Vanhemmat ihmiset eivät voineet mitenkään pelastautua, koska eivät pystyneet kiipeämään kaltevia pintoja, virolainen autonkuljettaja kertoi Ilkassa 29. syyskuuta 1994.
"Moni lamaantui ja tuijotti ikuisuuteen/ me pääsimme ulos elämään uuteen/ tartu käteeni hiljaa niin hypätään mereen/ nyt olemme me vain jäljellä."
Estonian muistoa on kunnioitettu. Tekstin sitaatit ovat helsinkiläisen Panssarijuna-yhtyeen kappaleesta Estonia. Perjantaina Seinäjoella esiintyvä yhtye on harvoja artisteja, jotka ovat paneutuneet Estonia-aiheeseen populaarimusiikin näkökulmasta. Yhtyeen parin vuoden takainen Estonia-levy on surullinen, mutta se myös sarkastisesti asettaa salaliittoteoriat omaan arvoonsa.
Perimmäisenä Estonian onnettomuutta muistellessa on kuitenkin kunnioitus – syysmerta ja sen satoja uhreja kohtaan.
TEEMU LAMPINEN