Päättäväiset itsenäisyyssenaattorit pitivät katseen pallossa paineen alla. Juhlavuosi saattoi senaattorien jälkipolvet yhteen. Sukujen edustajat tapaavat tänään Valtioneuvoston linnassa.
Itsenäisyyssenaattorit ovat tulleet historiantutkija Kaarina Reenkolalle tutuksi, kun hän tutki isoisoisäänsä Heikki Renvallia väitöskirjaansa varten. Renvall toimi P.E. Svinhufvudin johtamassa itsenäisyyssenaatissa kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä. Itsenäisyyssenaatti oli Suomen ensimmäinen hallitus.
Sen 11 jäsentä antoivat tasan 100 vuotta sitten, 4. joulukuuta, eduskunnalle esityksen Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Eduskunta hyväksyi sen 6. joulukuuta, ja uusi kansakunta syntyi. Tuo päivä valittiin myöhemmin itsenäisyyspäiväksi.
Reenkolan mukaan kaikki 11 miestä olivat näkemyksellisiä ihmisiä. Senaattorit pitivät paineessa katseensa yhteisessä päämäärässä.
– Olen pannut merkille, että jok´ikinen heistä on ollut voimakas persoona ja päättäväinen luonne. Ryhmä on varmasti ollut vaikea pitää kasassa, mutta Svinhufvud vaati, että heidän on oltava joukkueessa mukana. Itsenäisyys oli ykkösasia, ja sen eteen he tekivät töitä.
Reenkola sanoo, että Svinhufvudin auktoriteetin lisäksi joukkuetta yhdistivät porvarilliset puoluekannat, ja nuorsuomalaisuus ja perustuslaillinen nuorsuomalaisuus olivat toiminnan ydintä.
Nuorsuomalaiset oli porvarillinen ja poliittinen ryhmittymä, jonka ohjelma oli edistyksellisempi ja itsenäisyyttä puoltavampi kuin Suomalaisen puolueen.
Senaatissa oli mukana kuusi nuorsuomalaista, kaksi maalaisliittolaista, kaksi suomalaisen puolueen edustajaa ja yksi ruotsalaisen kansanpuolueen edustaja.
Senaattorit olivat taustoiltaan erilaisia toimijoita ja kotoisin eri puolilta Suomea. Yksi oli esimerkiksi maamiesperheen poika Urjalasta, toinen talonpoikassuvun vesa Limingalta ja kolmas pappissuvun poika Alatorniosta. Heitä yhdisti kuitenkin kiinnostus politikointiin ja vahva näkemys Suomen itsenäistymisestä.
– Senaattorit olivat kaikki myös melko samanikäisiä eli nuoria – keski-ikä oli noin 44 vuotta.
Historian hämärästä esiin
Itsenäisyyssenaattorit ovat painuneet vuosisadan aikana historian hämärään. Suomi ei ole nostanut heitä kansakunnan kaapin päälle samoin kuten esimerkiksi Yhdysvallat omat perustajaisänsä (Founding Fathers), jotka allekirjoittivat itsenäisyysjulistuksen vuonna 1776.
– Suomalainen yhteiskunta vierastaa sellaista, ja se olisi voinut aiheuttaa säröä kansakuntaan. Senaattorien joukkue on haalistunut 1920–30-luvulta lähtien, ja 1960–70-luvuilla tulivatkin uudet aatteet, Reenkola toteaa.
Suomen 100-vuotisjuhlavuosi on nostanut senaattoritkin esiin.
– Toivottavasti keskustelu onnistuu ilman minkäänlaisia leimoja. Tutkittavaa heissä ja siinä ajassa riittäisi. Minulla tutkijana tai itsenäisyyssenaatin sukujen edustajilla ei ole poliittista agendaa. Historia yhdistää meitä, Reenkola lisää.
Senaattorien suvut löysivät toisensa
Vuoden 1917 senaatin jäsenten sukujen edustajat juhlistavat itsenäisyysjulistusesityksen 100-vuotispäivää tänään juhlaistunnossa Valtioneuvoston linnassa. Sukujen edustajat tapaavat ministerien lisäksi 100visio-hankkeen voittajiksi valitun uuden itsenäisyysjulistuksen kirjoittajat Rasmus Keinäsen, Santeri Leinosen ja Antti Rossisen.
Castrénin sukuseuran puheenjohtaja Yrjö Castrén käynnisti sukujen etsimisen kaksi ja puoli vuotta sitten.
– Myös monet muut senaattorien suvut olivat miettineet itsenäisyyden juhlistamista jollakin tavalla. Päätimme etsiä suvut yhteen ja järjestää vaikkapa kahvitilaisuuden 100-vuotisjuhlan kunniaksi, hän kertaa.
Idea jäi eloon, ja se on kasvanut kahvitilaisuudesta juhlavuodeksi. Suvut ovat liputtaneet senaattorien syntymäpäivinä, suojelleet 100visio – uusi itsenäisyysjulistus -hanketta, käyneet muistokierrokset Hietaniemen hautausmaalla, istuttaneet muistopuut sekä tavanneet ja pitäneet yhteyttä.
Lauantaina 600 sukujen edustajaa kokoontui yhteiseen juhlatapaamiseen Helsingissä.
Sitooko yhteinen perintö senaattorien jälkipolvet yhteen tulevaisuudessakin?
– Aivan varmasti. Teemme parhaillaan kyselyä siitä millä tavoin jatkamme yhdessä juhlavuodesta eteenpäin, Castrén kertoo.
Johanna Puukka
