Venäläinen Irina ja ukrainalainen Olha rakentavat elämää Seinäjoella eivätkä ymmärrä veljeskansojen sotaa. Asian arkaluontoisuuden takia ystävykset haluavat esiintyä tässä jutussa vain etunimillään.
Seinäjoella asuvat Irina ja Olha ovat paitsi työkavereita, myös ystäviä. Lisäksi molemmat ovat suomen kielen opiskelijoita.
Irina saapui Seinäjoelle neljä vuotta sitten Pohjois-Venäjältä Arkangelista. Hän on naimisissa seinäjokelaisen miehen kanssa.
Olha tuli Suomeen kolme vuotta sitten paetakseen sotaa. Hän on kotoisin Ukrainan Odessasta.
– Siskoni asui jo Seinäjoella, siksi tulin tänne. Aluksi tosin olin vuoden Vaasassa rakennussiivoojana, Olha kertoo.
Vaasasta hän siirtyi siivoojaksi seinäjokiselle hammaslääkäriasemalle. Työ oli kuitenkin yövuoroissa, joten hän lopetti sen.
– Yötyö ei sopinut minulle tässä kohtaa. Myös äitini on tullut Seinäjoelle, ja haluan siksikin tehdä päivätöitä.
Suomi sujuu jo hyvin
Kumpikin naisista puhuu sujuvasti suomea, jota he ovat opiskelleet Sedussa. Pidempään opiskellut Irina on jo läpäissyt suomen kielen tutkinnonkin. Hän pitää suomea kuitenkin haastavana kielenä monin tavoin.
– Suomessa on esimerkiksi paljon synonyymeja ja sijapäätteitä, verrattuna vaikkapa englantiin. Englanniksi sanotaan vain ”breakfast”. Suomessa mennään aamupalalle, lähdetään aamupalalta, tykätään aamupalasta. Taivutus on usein vaikeaa, Irina sanoo.
Hän tietää mistä puhuu, sillä Venäjällä Irina on toiminut ranskan kielen opettajana. Kielitaitoaan hän huoltaa lukemalla kirjoja ranskaksi.
Naiset puhuvat keskenään yleensä venäjää, jota kumpikin osaa. Olhan mukaan monet Ukrainassa taitavat venäjää, joka on sukulaiskieli, vähän samoin kuin ruotsi ja norja keskenään.
– Suomalaisille koetamme aina puhua suomea. Puhelimessa on joskus vaikeaa, kun ei näe puhujan kasvoja. Myös nopea puhe voi olla hankalaa, Olha sanoo.
Kaupungin työllistämiä
Tällä hetkellä naisten työpaikkana on Toimintojentalon lounaskahvila, missä he myös tapasivat ensi kerran noin vuosi sitten.
Kummankin työsopimus Toimarilla perustuu Seinäjoen kaupunkityöllistämiseen. Määräaikaiset sopimukset loppuvat muutaman kuukauden kuluttua.
Naiset pitävät työstään, johon kuuluu myös uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja vastuullinen ohjaaminen.
– Täällä on hyvä olla, ihmiset ovat ystävällisiä ja valmentajat kivoja.
Irinan ja Olhan mielestä parasta kotouttamista maahanmuuttajille on juuri se, kun saa olla töissä ja oppia arjessa suomalaista elämäntapaa.
– Työssä kieltäkin oppii parhaiten. Ymmärrämme, mitä asiakkaat puhuvat. Se tuntuu hyvältä.
Jos he jotakin ovat kahvilassa ihmetelleet, niin sitä, miten paljon suomalaiset juovat kahvia – vieläpä isoista mukeista.
– Venäjällä kahvia juodaan ehkä yksi kuppi päivässä. Enemmän juodaan teetä tai ihan vain vettä, Irina kertoo.
Olha on pannut merkille myös Suomessa melko yleisen tavan juoda maitoa ruuan kanssa.
– Se on jotain suomalaista. Ehkä niin tehdään Pohjoismaissa, mutta ei juurikaan muualla Euroopassa.
Eurooppa ja sen uutiset ulottuvat myös Seinäjoelle ja Toimintojentalolle. Sitäkin myöten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tullut ystäviä vastaan täysin pyytämättä.
Irinalta eräs vanhempi miesasiakas on tullut toistuvasti kyselemään sodasta ja sen syistä.
– Sanoin heti ensimmäisellä kerralla, etten kannata sotaa enkä puhu politiikasta. Mies vain jatkoi. Nyt häntä ei ole enää näkynyt.
Aihe on silminnähden vaikea Irinalle. Hän pyyhkii silmiään muistellessaan hyökkäyssodan alkamista helmikuussa 2022.
– En voinut yksinkertaisesti uskoa uutisia. Venäjä ja Ukraina ovat naapureita, toistensa ystäviä. Sanoin miehelleni, sanoin kaikille – tämä sota ei voi olla totta, Irina kertaa.
– Totta se kuitenkin oli.
Läheisiä on kova ikävä
Suomeen asettunut Irina ikävöi Venäjältä aikuisia lapsiaan ja vanhempiaan.
– Yritän käydä heidän luonaan muutaman kerran vuodessa, mutta juuri nyt se on hankalaa. Minun on matkustettava ensin Helsinkiin, sieltä Norjan Kirkenesiin, sieltä Murmanskiin ja niin edelleen. Matkaan menee 2–3 päivää yhteen suuntaan.
Irina oli viimeksi Arkangelissa kaksi viikkoa sitten isänsä hautajaisissa.
– Äiti on nyt yksin ja hänellä on terveyshuolia. Sekin surettaa.
Irina sanoo rukoilevansa joka päivä sodan loppumista.
– Suurin haaveeni on, että tappaminen loppuisi ja ihmiset eläisivät sovussa. Samaa toivovat miljoonat muut Venäjällä, Ukrainassa, Euroopassa – kaikkialla.
Irina pelkää myös, etteivät tavalliset, sotaan syyttömät, venäläiset saa anteeksi valtionsa aloittamaa sotaa.
– Siinä kestää varmasti kauan, ainakin yhden sukupolven ajan.
Samalla sohvalla istuva Olha on kuunnellut ystäväänsä hiljaa. Hänkin toivoo joka aamu heräävänsä päivään, jolloin sota olisi ohi.
Olha kävi viimeksi viime heinäkuussa kotikaupungissaan Odessassa, jota pommitettiin yöstä toiseen. Olhan koti on kerrostalossa lähellä lentokenttää, mikä on sodan keskellä hyvin vaarallinen sijainti.
– Asuntoni on 13. kerroksessa, joten kotona ei uskaltanut olla. Oli mentävä sukulaisten tai ystävien luo, eikä lähistöllä ole edes bunkkereita. Valvoimme yöt, kuuntelimme räjähdyksiä ja ilmahälytyksiä. Mitään ei voinut tehdä. Saattoi vain toivoa, että se menisi pian ohi.
Olha kuvailee tilannetta epäinhimilliseksi.
– Se on hirvittävää, ja silti sitä on vain kestettävä. On uskomatonta, miten aamuisin ihmiset pystyvät jatkamaan arkeaan. Mennään töihin, viedään lapset kouluun, tavataan ystäviä, käydään ruokakaupassa.
Olha kertoo, ettei voi katsoa uutislähetyksiä Ukrainasta. Kuvat tuhon jäljistä ovat liikaa.
– Oli vaikea vierailla kotona Odessassa, koska kaupunki on kärsinyt niin suunnattomasti. Kaikki tuttu oli pommitettu hajalle.
Olha sanoo, ettei hän syytä tavallisia venäläisiä sodasta.
–Eivät hekään ymmärrä, miksi Ukrainaan piti hyökätä. Tavalliset ihmiset kaikkialla haluaisivat elää rauhassa ja rakentaa omaa elämäänsä. Venäjän johtajat eivät ole tavallisia ihmisiä. Kukaan ei ymmärrä heitä.
Tässä vaiheessa naiset haluaisivat vaihtaa puheenaiheet positiivisemmiksi. Puhe palaa takaisin Seinäjoelle, jota naiset kuvailevat viihtyisäksi pikkukaupungiksi, jossa on hyvä elää. Seinäjoella luonto on lähellä ja ihmiset ovat ystävällisiä.
– Varsinkin kesällä täällä on kaikilla hymy herkässä, naiset sanovat.
– Kun ihmisiin tutustuu, he muuttuvat avoimiksi.
Vapaa-aikana Irina ja Olha käyvät kuntosalilla ja ulkoilevat. He viettävät paljon aikaa yhdessä.
– Viime lauantaina olimme sushilla. Käymme myös shoppailemassa tai kahvilassa istumassa.
Kumpikin harrastaa mielellään kulttuuria. Irina sanoo käyneensä Vaasassa ja Helsingissä oopperassa.
– Seinäjoella olin Bonnie Tylerin konsertissa muutama vuosi sitten. Sellaisia esiintyjiä täällä voisi olla useamminkin.
Olha kehuu toukokuussa Seinäjoki Areenassa kuulemaansa Hans Zimmerin elokuvamusiikin konserttia.
– Pidän myös Tangomarkkinoista. Olen ollut tanssimassa siellä. Se on kiva tapahtuma, Olha kehuu.
Haastattelua on tehty jo 1,5 tuntia kesken työpäivän. Alkaa olla aika lopetella.
Kiittelemme puolin ja toisin vuolaasti. Naiset halaavat vielä toisiaan ennen kuin lähtevät omiin töihinsä.
– Ystävä, Irina sanoo hyvällä suomella.
Olha vastaa hymyillen:
– Kiitos. Sinä myös.
