Non ny ste laskiaasluijokki lasketeltuna ja hyvin on pysytty pystys. Vaikka koko laupunki on ollu ku isoo luistirrata.
Ei oo palijo keherannu vetää ruotuansa tuonne ulukoturville, jottei tulsi lasareettihin asiaa.
Sielä kuulemma aiva paikat naskuu ahtauresta ku vanahojen ihimisten lonkkia naulatahan ja linkat ja kaluumet on nyrijährelly tilooltansa.
Kattoon tuota krannin isoja pihaa ja son niinku peili.
Jos molsin 70 vuotta nuoree, olsin kaivanu luistimet esille ja teheny sielä muukamat piruetit. Uskokaa tai äläkää!
Solis takuulla onnistunu, on sitä tähän ikähän mennes niin monella kaliamalla pyöritetty.
Ennen oli joen jäällä tai pellolla villikelekka ja sielä koko kylän kakarat. Yks oli kyytis ja toiset lykkäs.
Kattoon äireen lapsuuskuvaa villikelekan ympärillä ja ihimettelin kuinka sen aijan kakarat on tarijennu, ku ei oo oollu muuta ku kretonkitanttu ja villatakki.
Tämän päivän kersat olis kapuna jos tuollaasis verhoos pitääs mennä pihalle. Tietokonehen äärehen ei palijo trenkää körtätä. Mutta ku tehtihin yhyres , niin siinoli se tekemisen riemu ja meininki.
Moon pannu täs rivihin kaikkia rakkahia ystäviäni ja funteernnu, ku viimme pyhänä oli ystävänpäivä, notta osaankahan mä eres arvostaa ystäviäni tarpeheksi.
Ja oonko mä ikänä havaannu sanua niille päin näköä kuinka tärkeetä tootta mulle, enkä ikänä kuinka lujaa mä teitä tarvitten.
Enkoo tainnu sanua sitäkää kuinka ylypiää moon meirän ystävyyrestä ja kuinka maharottomasti mä rakastan teitä kaikkia.
Nys sain sen sanotuksi äänehensä, ku ei ollu ketää kuultelemas.
Sitä minen ymmärrä ku ystävät tuntoo mun niin tyynni hyvin - ja non silti mun ystäviäni!
Ku ihiminen sairastuu silloon ystävät nousoo arvohon arvaamattomahan. Ku et itte pääse porvarihin tai et saa kantaa maitotouppia raskahempaa, ne tuloo knyytyjen kaas ja soittaa kaupasta jotta mitä tuorahan. Moomma ny täälä ”LIRIS” jos tarttet jotaki.
Eikä niiren trenkääsi eres tuora mitää . kun ne vain ilimestyys ovensuuhun – rupiaa aurinko paistohon heti.
Jos oot oikeen flataanen ja laattian raos, eikoo ketää niin vaivaasta ku mää, yks telefoonin pirahrus kääntää jo suupielet ylähäppäin.
Son niinku yks ahavorismi sanoo, notta: ystävät ovat kuin hiljaisia enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloilleen silloin, kun siipemme unohtavat miten lennetään.
Mikää ei voita lapsuuren ja nuoruuren ystäviä. Niiren kaas on oltu karttuusilla ja kolokkuusilla ja asuultu kivilehemillä ja käpylampahilla ja kotkotettu nuorisoseuralla yökauret. Non niinku lähiomaasia, siskoja ja velijiä. Notta kyllä ystävät – isoolla yyllä – on päivänsä ansaannu.
Jos käteni eivät tavoita ystäviäni jotka ovat sydämessäni - halaan heitä rukouksessani.
Kiitos ystävät jotta ootta olemas.
Aino Mäki-Kaukola
Kirjoittaja on E-P:n Murreseura Krannien hallituksen jäsen.