Lauloi Jamppa Tuominen aikoinaan. Sama liturgia näyttää iskevän palkansaajajärjestöjen ja EK:n välillä. Tavallinen pulliainen on jo aikaa sitten tippunut kärryiltä mitä oikein on tapahtumassa.
EK ilmoitti, ettei yhteiskuntasopimusneuvotteluille löydy sijaa, mikäli kaikki järjestöt eivät ole mukana. AKT jättäytyi pöydästä pois ja se oli sitten Game Over.
Seuraavaksi tulikin joulupukki ja uudenvuoden raketit. Elämä oli taas yhtä ilotulitusta. Vuosi 2016 käynnistyttyä EK:ta sittenkin kiinnosti illan viimeiset hitaat, oli siellä AKT tai ei.
On siis vaikea pysyä kärryillä kuka tässä vatuloi ja mitä? Kenellä ei ole sopimushalukkuutta ja keneltä sitä löytyy? Tällä hetkellä molemmat osapuolet syyttävät toisiaan. Ja mikäs sen parempi lähtökohta sopimiselle on.
No kokoomuslainen kansaedustaja täräytti, että toivoo koko neuvottelujen kariutuvan, koska tulokset eivät kuitenkaan olisi riittävät. Se oli rohkea kommentti. Ainakin metalliliitossa kiiteltiin sosiaalisen median välityksellä koko puoluetta rehellisyydestä.
Sen verran mitä kenttäväkeä kuuntelee, niin ihan purematta eivät taida työntekijöihin kohdistuvat pakkolait mennä läpi.
Työntekijäliitot eivät ns. ”turhaan pidä” satojen miljoonien valuuttavaroja pankkitilillä. Ne ovat välittömästi käytettävissä tasan yhden asian vuoksi.
Eikä ainoastaan kurjaa, vaan suorastaan kauheaa tässä olisi se, että kaikki työnantajat eivät välttämättä haluaisi katsoa sitä korttia loppuun asti. Epäilenkin sen olevan syynä EK:n pöytään palaamiselle.
En myöskään jaksa uskoa, että hallituskaan aivan niin kova on, että se katsoo löytyykö työntekijöistä potkua. Etenkään, kun se on tehnyt niin vasemmistopuolueille kuin liitoillekin vuosikymmenten parhaan jäsenkeräyksen.
Pääluottamusmiesaikoina opin erään tärkeän asian: Jätä aina molemmille osapuolille kunniallinen poistumistie. Sipilän jengi ei mitenkään hirveän varovaisesti lähtenyt liikkeelle ja sen seurauksena nyt onkin sitten joutunut nieleskelemään jo isoja paloja.
Pakkolailla kunnia lähtee varmasti toiselta. Tässä ei auta edes mediapeli, jossa liitoista tehdään paha poika. Kenttäväki kuitenkin päättää, mitä tehdään. Liiton edustajat ovat ”vain” ns. neuvottelijoita. Toki valtakirja heillä on suuri. Jos kuitenkin kunnia heiltä viedään, niin kansa vie myös valtakirjan ja sitten meillä on tosi villi viidakko.
Erikoista on myös se, että olin kuuntelemassa Juhana Vartiaista muistaakseni 2013. Hän oli silloin vielä SDP:hen kytköksissä. Hän piti luentoa luottamusmiehille ja työnantajan edustajille. Hänen arvionsa mukaan Suomen teollisuuteen pystyi tuolloin tekemään noin 3 prosentin palkankorotukset vaarantamatta kilpailukykyä. Metallialalle liitto sopi alle 0,5 prosentiin vuosittaisesta korotuksesta seuraavalle kahdelle vuodelle.
Nyt on eri mandaatti ja eri puolue, niin palkkoja pitääkin leikata, koska emme pärjää kilpailukyvyssä muihin EU-maihin nähden. Muut EU-maat eivät kuitenkaan ole tehneet palkkaleikkauksia. Mitä siis on tapahtunut?
Oli nyt miten oli, niin yhtäkkiä saa sellaisen käsityksen, että työväki ja eläkeläiset: noon yksiä perkelehiä. Lähetän kuitenkin lämminhenkiset terveiset SAK:lle, EK:lle ja hallitukselle. Riita kannattaa aina sopia. Siinä yleensä saa vielä molempia tyydyttävää sovintoseksiä kylkiäisenä.
MIKKO VUOTO
Kirjoittaja on laihialainen duunari ja kahden pienen tytön isä