Metsäyhtiö Stora Enso myöntää sittenkin saaneensa puuta teknologiajätti Googlen kiistanalaiselta datakeskustyömaalta Muhoksella. Asiasta kertoi lauantaina Yle.
Vielä torstaina Stora Enso sanoi Helsingin Sanomille, ettei se ole hankkinut puuta Googlen hakkuilta Muhoksella tai Kajaanissa. Ylelle Stora Enso kertoo saaneensa lauantaina uutta tietoa, joka poikkeaa sen aiemmasta käsityksestä.
Yhtiön mukaan sen Oulun liiketoimintayksikköön on toimitettu noin 5 000 kuutiometriä tukki- ja kuitupuuta, joka on peräisin Muhoksen hakkuilta. Kyse on yhtiön mukaan puuntoimittajasta, jonka sopimus Stora Enson kanssa päättyi toukokuussa.
Metsäyhtiöt Metsä Group ja UPM kertoivat aiemmin tällä viikolla Helsingin Sanomille, että Googlen laittomiksi epäiltyjen hakkuiden puuta päätyi niiden käyttöön.
Suuret metsäyhtiöt ovat kaikki sitoutuneet Forest Stewardship Councilin (FSC) vastuullisuussertifikaattiin. Sertifioitu puu ei saa tulla laittomilta hakkuilta.