Ympärillä riittää vilskettä, kun Sari Tarkkanen levittelee talikolla kuivikkeita ylämaankarjalaumalle.
Nuoret emolehmät Molla ja Pikku-Mairi ovat tapansa mukaan lyöttäytyneet yhteen. Flora puolestaan on kuin lastenkirjojen Mimmi Lehmä: se haluaa olla kaikessa mukana ja pomppisi vaikka trampoliinilla, jos se sellaisen laitumelle saisi.
Ensimmäisenä toimittajan takinhelmaa maistelemassa on kuitenkin pikkuinen Kirppu. Kymmenkuinen vasikka ei arastele ihmisiä, vaikka enää ne eivät tuokaan sille maitoa tuttipullossa.
– Kirppu syntyi ennenaikaisesti, kun sen kaksonen kuoli kohtuun. Emo Henrietta sairastui kohtutulehdukseen. Ensin se näytti toipuvan, mutta sitten kunto romahti. Se lopetettiin nukuttamalla täällä kotona, Tarkkanen kertoo.
Katso lyhyt video Vuorusluoman laumasta.
Rodun alkukantaisuus kiehtoo
Vuorusluoman tilalla Jurvan Tainuskylässä asustaa viitisenkymmentä ylämaankarjanautaa. Siihen lukeutuu kuusitoista emolehmää, yksi siitossonni sekä eri-ikäisiä vasikoita, hiehoja ja sonneja.
Vuorusluoma on suoramyyntitila, joka myy kaiken lihan itse suoraan kuluttajille. Ylämaankarja on hidaskasvuinen rotu, ja eläimet saavat kasvaa rauhassa ruohoruokinnalla.
– Sonnit ovat teuraskypsiä suurin piirtein 2,5-vuotiaasta ylöspäin, Tarkkanen kertoo.
Sari ja Mika Tarkkanen ovat kasvattaneet ylämaankarjaa vuodesta 2014. Kumpikin on kasvanut lypsykarjatilalla ja vannonut aikanaan, että ainakaan siihen he eivät koskaan ryhdy.
– No, lehmiä tuli, mutta eipä tullut lypsylehmiä, Sari Tarkkanen toteaa.
Vuorusluoma oli aiemmin viljatila. Kun maatalouden murros loi painetta kasvattaa tilakokoa, Tarkkaset alkoivat pohtia, olisiko sittenkin mahdollista lähteä päinvastaiseen suuntaan.
Mutta mikä sai parin kasvattamaan juuri ylämaankarjaa? Mika Tarkkanen naurahtaa, että sitä sopii kysyä. Helpompiakin rotuja olisi.
– Se oli sellainen hurahrus, Sari Tarkkanen naurahtaa.
– Kai se on tämä ulkokasvatus ja rodun alkukantaisuus. Tässä näkee naudan syvimmän olemuksen. Ja sen, kuinka lauma toimii, Mika Tarkkanen sanoo.
Hän jatkaa, että jokaisella laumaan kuuluvalla naudalla on paikkansa tarkassa hierarkiassa. Jokainen eläin tietää, kuka väistää ketä ja missä järjestyksessä syödään.
– Laumalla pitää olla hyvä johtaja, muuten se ei toimi. Meillä se on nykyisin Katri, joka on perinyt viran äidiltään, Mika Tarkkanen kertoo.
Klaaneja ja kavereita
Nauta on paitsi lauma- myös saaliseläin. Jos eläimistä yksi havaitsee jotakin mahdollisesti vaarallista, on koko lauma salamannopeasti pakomatkalla. Toimiva lauma tuo eläimelle turvaa.
– Syömäänkin lähdetään porrastetusti tietyssä järjestyksessä. Jos emot ovat lähdössä laiduntamaan ja vasikat vielä makaavat, jonkun täytyy jäädä lapsenvahdiksi, Sari Tarkkanen kuvailee.
– Tässä näkee hyvin sen, miksi yhtä tai kahta lehmää ei voi ottaa lemmikiksi. Eikä kolmekaan vielä oikein lauma ole. Laumaeläin ei voi hyvin ilman laumaa, Mika Tarkkanen sanoo.
Lauman vuorokausirytmiä ei määrittele pelkästään ihmisten toiminta. Sari Tarkkanen kertoo, että keväällä ja kesällä naudat käyvät aina samaan aikaan päivästä rapsuttelemassa itseään aitauksen metsäisen osan puita ja kiviä vasten.
– Lauman sisälle voi muodostua myös klaaneja. Meillä on kaksi emälinjaa, jotka selvästi pitävät keskenään yhtä. Kyllä ne äiteensä tietää. Melkein sanoisin, että jollain tavalla ne ehkä vaistoavat mummonsakin, Sari Tarkkanen sanoo.
Nautojen välille muodostuu myös läpi elämän kestäviä ystävyyssuhteita. Toiselta tilalta muuttaneet Molla ja Pikku-Mairi ovat tästä hyvä, mutteivät suinkaan ainoa esimerkki. Ystävät osoittavat kiintymystä nuolemalla toisiaan.
– Toisaalta eläimissä on myös niitä, jotka eivät voi sietää toisiaan. Toimivassa laumassa ne kyllä tulevat toimeen, mutta eivät koskaan esimerkiksi makaa tai syö yhdessä, Sari Tarkkanen kertoo.
Vuorusluoman laumassa ei tällä hetkellä ole varsinaisesti toisilleen vihoittelevia kaksikkoja. On kuitenkin Dara, joka ei ole ystävä oikein kenenkään kanssa. Se haluaisi kavuta lauman hierarkiassa ylemmäksi.
– Siskonsa Donnan kanssa Dara saattaa joskus syödä vierekkäin. Dara saa mennä syömään myös laumanjohtajan viereen, koska sille siitä ei ole todellista uhkaa. Alempiaan Dara pomottaa turhankin hanakasti.
Vasikoiden elämä mullistuu
Vasikat elävät parhaillaan Vuorusluomassa jännittäviä aikoja. Ylämaankarjan emot hoitavat vasikoitaan verrattain pitkään, yleensä noin 8–9 kuukauden ikään asti. Nyt niiden on aika vieroittua emoistaan.
– Kun vieroitus alkaa, emot ovat yleensä alkaneet jo laittaa maitobaaria kiinni itsekin. On tärkeää, että lehmät menevät tässä vaiheessa umpeen, jotta seuraava keväällä syntyvä vasikka saa ensi- eli ternimaitoa, Sari Tarkkanen kertoo.
Sonnivasikat ovat jo viettäneet kaksi viikkoa erillisessä vieroituskarsinassa emojen aitauksen vieressä. Mika Tarkkanen naurahtaa, että niillä on murrosikä melkein kuin ihmisilläkin, äänenmurrosta myöten.
Nyt sonnivasikat alkavat olla valmiita siirtymään sonnilaumaan, ja lehmävasikat pääsevät vuorostaan vieroituskarsinaan. Sitten ne pääsevät hiehojen eli poikimattomien naaraspuolisten aitaukseen.
Emot saavat sillä aikaa rauhassa valmistautua seuraavien vasikoiden syntymään. Vieroituskarsina jaetaan pienempiin osiin poikimiskarsinoiksi. Niissä on helpompi varmistaa, että poikiminen sujuu hyvin.
– Ihan yksittäisiä kertoja vasikka on syntynyt meillä laitumelle. Silloin emo pitää sitä ensimmäiset päivät erillään muusta laumasta, jotta vasikka ehtii leimautua emoonsa, Sari Tarkkanen kertoo.
Haastattelupäivän aamu oli ollut tilalla vähän erilainen. Tarkkaset olivat vieneet tilan omalla karjankuljetusvaunulla kaksi eläintä reilun puolen tunnin matkan päähän pienteurastamolle.
Prosessi on suunniteltu niin, että se aiheuttaa eläimille mahdollisimman vähän stressiä. Tarkkaset ovat eläimen vierellä sen viimeiseen hengenvetoon asti.
– Eläinten hyvinvointi on meille tärkeä asia. Se tarkoittaa, että eläimelle pitää tarjota hyvä elämä aivan alusta aivan loppuun saakka, Sari Tarkkanen sanoo.
