YK:n mukaan viime vuonna kuoli ennätykselliset 280 avustustyöntekijää 33 maassa. Yli puolet heistä sai surmansa Gazassa.
Toisiksi eniten avustustyöntekijöitä kuoli sisällissotien runtelemassa Etelä-Sudanissa, jossa puhkesi uusi aseellinen konflikti viime vuonna.
Kymmenen kärjessä ovat myös Israel ja Syyria.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) mukaan suurin osa kuolleista kaikissa konflikteissa oli paikallista henkilöstöä.
YK varoittaa, että Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen sota Gazassa saattaa nostaa kuolemantapausten määrän tänä vuonna vielä viime vuotta korkeammaksi.
Vuonna 2022 yhteensä 118 avustustyöntekijää sai surmansa.
YK on seurannut avustustyöntekijöiden kuolemia konflikteissa vuodesta 1997 lähtien.
YK viettää tänään maailman humanitaarisuuden päivää, joka on vuonna 2003 YK:n Bagdadin-päämajaan tehdyn tuhoisan autopommi-iskun vuosipäivä.