Kun työikäiset miehet puolustivat rajaa, naiset puursivat kotirintamalla. Töistä selvittiin toinen toistaan auttamalla. Ilmajoen Pojanluomalla punaisessa tuvassaan asuva 97-vuotias Helmi Opas oli yksi kotirintamanaisista.
Hän oli juuri täyttänyt 20 vuotta ja avioitunut miehensä Heinon kanssa, kun talvisota syttyi ja tuoreelle aviomiehelle kävi käsky lähteä rintamalle.
– Ikävän kanssa oli pärjättävä, eikä sitä kaikelta työltä edes ehtinyt ajatella.
Kirjeitä ja paketteja odotettiin puolin ja toisin, ja ne olivatkin ainoa tapa pitää yhteyttä. Postin kulku kesti kauan ja oli välillä epävarmaa. Lähetykset menivät varmemmin perille lomalla käyneiden sotilaiden mukana.
– Aina kun kuulimme jonkun tutun pääsevän käymään kotona, aloimme laittaa pakettia hänen mukaansa. Kudoimme sukkia ja lähetimme sellaista ruokaa, joka ei pilaannu helposti. Leivoimme näkkileivän tapaista leipää, jonka sai pakattua tiiviisti. Meilläkin oli täällä puutetta monenlaisesta, mutta aina jotakin yritimme lähettää.
Kotopuolessa mieltä painoi tietämättömyys omaisten asioista sotatantereella. Miehillä oli kielto ilmaista juuri mitään tapahtumista tai elämästään siellä, ettei strategisesti tärkeitä tietoja vuotaisi viholliselle.
– Silloin sensuroitiin. Moni minullekin tullut kirje oli avattu ja luettu. Joskus ystävien kanssa ajattelimme, että mahtoikohan niiden lukemisesta olla huvia jollekin, Opas nauraa ja kertoo, ettei asioista puhuttu sotien jälkeenkään.
Sota-ajasta Opas muistaa työnteon. Yhtäkkiä naisten täytyi selvitä kotiaskareiden ja karjanhoidon lisäksi myös hevosella tehtävistä raskaista metsä- ja peltotöistä. Opas muistelee oppineensa valjastamaan hevosen, koska oli pakko äestää.
– Vanhat miehet tulivat auttamaan sen minkä jaksoivat ja opettivat meitä kuinka tehdä. Myös lapset auttoivat.
Perheet olivat tuolloin suuria, ja usein naiset hoitivat myös vanhempia ihmisiä kotona.
– Minulla oli siinä mielessä helpompaa, että lapsemme syntyivät vasta sotien jälkeen, Opas pohtii.
Talvisota oli lyhyt ja raju, eivätkä miehet juuri päässeet käymään kotona. Jatkosodan aikana he pääsivät viikon lomalle yleensä kolmen kuukauden välein. Tämä helpotti myös naisten taakkaa, sillä oleskeluun kyllästyneet ja kotiväen pärjäämistä murehtivat miehet pääsivät paiskimaan hommia olan takaa.
– Yhtenä sotatalvena menimme Heinon kanssa mottimettään tekemään polttopuita, jotka sitten jaettiin kyläläisten kesken. Muuten teimme niitä neljän naisen voimin, Opas muistelee.
Nainen menetti veljensä Einon ja Vilhon sodassa. Onneksi niistä sota-ajoista on jo kauan.
– En minä enää niitä aikoja muistele. Seuraan näitä ajankohtaisia asioita.
27.4. vietetään Kansallista veteraanipäivää
Teksti: Terhi Pakkala
Lue artikkeli 26.4.2017 Eparista.