Ilkka ja Pohjalainen kysyivät verkkosivuillaan muun muassa, millaisia kommentteja naisille on heidän pituudestaan lausuttu. Osa kommenteista on ihailevia, mutta mukana on myös sellaisia töräytyksiä, jotka varmasti voivat aiheuttaa mielipahaa.
"Ootpas pitkä! Pelaatko kori- vai lentopalloa? Kuinka pitkä sä oikein oot? Wau, ootpas ihanan pitkä nainen".
"Iso on komia".
"Olet kauniin pitkä pitkine säärinesi".
"Miesten vessa on tuolla vieressä, tämä on naisten vessa".
"Yli 170-senttinen ei ole enää nainen".
"Opiskeluaikana seurustelin itseäni lyhyemmän pojan kanssa: hän oli ylpeä pituudestani, sanoi, että hän tuntee olevansa kuin rikas mies jolla on pitkä kaunis naisystävä. Toisaalta tökeröin kommentti oli joskus parikymppisenä satunnaisen tanssittajan kommentti discossa: "Sun pitäis mennä katkaisuhoitoon, kun olet noin pitkä!". Hetken kesti tajuta herran "vitsikäs" lohkaisu".
"Olet niin pitkä ettet ikinä saa itsellesi miestä. Majakka. Isovaalee, isokokoinen nainen jne.".
Onko sinua kohdeltu huonosti sen takia, että olet pitkä, kuului eräs kysymys. Ja jos huonoa kohtelua on ollut, tästä perättiin tarkempaa tietoa.
"Alakoulun diskossa ei ollut vientiä".
"On! Aina valokuvissa halutaan pisin taakse. Lisäksi jotkut suoltavat niin järjetöntä negatiivista kommenttia pituudestani. Enhän itse sille mitään voi, että minusta vain sattui kasvamaan 183-senttinen".
"Pientä kiusaamista mutta oma asenne on estänyt kiusaamista aika paljon".
"Yläasteella tarjottiin hormonihoitoa pituuskasvun hillitsemiseksi. Lähinnä itseäni tuo loukkasi, koska en ole kuitenkaan kokenut pituutta koskaan häiritsevänä ja tuo ehdotus tuli terveydenhoitajan omasta aloitteesta".
"Busseissa, lentokoneessa jne. ei tahdo mahtua penkinväleihin istumaan, kun jalat ovat liian pitkät, aina polvet ruvella. Eli liian pieniä kulkuvälineitä".
"Alakouluikäisenä mentiin ostamaan minulle äidin kanssa kenkiä ja koko oli jo silloin ainakin 42. Myyjä kiekaisi kauhistuneena silmät suurina, ettei heillä ole niin isoja naisten kenkiä ja suurin piirtein ajoi meidät kaupasta. Muutenkin erityisesti kenkäkaupoissa oli nuoruudessa tosi noloa käydä, kun toljotettiin kuin mitäkin kummajaista. Eikä todellakaan kenkiä löytynyt. Lenkkareissa sit vaan".
Mikä pituuteesi liittyvä muisto on jäänyt erityisen vahvasti mieleen, kuului kolmas kysymys.
"Ensimmäinen poikaystäväni oli minua päätä lyhyempi ja kun toin hänet kotiin, isäni nauroi vedet silmissä. Sitten hän oli entinen poikaystävä".
"Istuttiin baarissa porukalla ja jostain syystä joku ulkomaalainen mies haki tanssimaan. Nousin seisomaan ja hän sanoi OHO ja sitten sanoi että ehkä voimme tanssia mieluummin vähän erillään kuin vanhanaikanen tanssiasento. Kaikki ystävällisesti".
"Kuulin puolison ystäviltä, että jos minua halutaan kuvailla ihmisille, sanotaan "Se on se helvetin pitkä nainen!". Toinen muisto on se, että löin pääni korkokenkiä käyttäessäni työpaikan oven rautaiseen pumppumekanismiin, vaikka lyhyempi miesesimieheni ei ollut koskaan huomannutkaan koko pumppua".
"Singaporessa parin viikon loman aikana pitkälti toistakymmentä aasialaista halusi ottaa kuvan minusta tai tulla samaan kuvaan kanssani".
"Olen tuntenut oloni turvallisemmaksi kun olen oikein suoristanut itseni. Esim. ulkomailla illalla liikkuessani. Pituus tuntuu herättävän jonkinlaista kunnioitusta".
Niin ikään kysyttiin, millä tavalla pituudesta on ollut hyötyä.
"Kaikki vaatteet näyttävät hyviltä, yletyn hyvin joka paikkaan, tietyissä tilanteissa aiheuttaa oikeanlaista kunnioitusta".
"Pojat eivät kiusaa".
"Näen keikoilla hyvin yleisön yli. Yletyn nostelemaan korkeiltakin hyllyiltä tavaroita ja voin naamioitua mieheksi kun käyn Japanissa kylpylöissä".
"Hyötyä? No ei juurikaan. Ylettyy paremmin ylähyllyille ja esim. musiikkitapahtumissa näkee hyvin lavalle".
"Urheilussa ja lampunvaihdossa".
Miten oma suhtautumisesi pituuteesi on muuttunut vuosien kuluessa, oli viides kysymys.
"Teininä tietenkin nolostutti ja tuli ehkä kuljettua vähän kyyryssä. Nyt aikuisella ikää kuljen pää pystyssä ja ryhdikkäänä tyytyväisenä omaan pituuteeni. Kovin korkeita korkkareita en kuitenkaan käytä".
"Yläaste ja lukio oli hankalaa aikaa, olisin halunnut olla kymmenen senttiä lyhyempi. Täytettyäni parikymmentä pituuteni alkoikin tuntua hienolta jutulta, erotuin sillä muista. Nykyään nautin, kun saan laittautua, lyhyt mekko ja korot on pettämätön yhdistelmä ja ihailu on taattua. Mieheni on minua 12 senttiä pidempi, hänen rinnallaan voin seistä koroillakin suorassa. Pidän siitä, miten näyttävä olen, vähällä vaivalla. Olen ylpeästi pitkä ja istutan asenteeni myös tyttäreeni, joka näyttäisi onneksi myös kasvavan pitkäksi".
"En ajattele sitä arjessa. Ainoastaan vaateostokset aiheuttavat päänvaivaa. Kun on pitkät kädet on vaikea löytää sopivaa takkia. Olen tyytyväinen omaan pituuteeni".
"Ryhti on suoristunut. Eli nykyään kannan itseni arvostaen vartaloani ja ulkonäköäni. Nuoruusvuosina yritin käpertyä mahdollisimman pieneksi".