Vaasassa oli 1900-luvun alkupuolella pulaa asunnoista. Nykyisen Vöyrinkaupungin kaavoitus on peräisin tuolta ajalta, ja sillä sekä alueen taloilla on oma, aivan erityinen historiansa.
– Kaavan valmistuttua Vöyrinkaupungissa olevia tontteja alettiin huutokaupata. Ehtona tontin saamiselle oli, että asukkaat ovat työläisiä. Tuohon aikaan oli yleistä, että kaupungin laidoille kaavoitettiin työläisasuntoja, Pertti Sevola kertoo.
Hän on kirjoittanut marraskuussa julkaistun kirjan Omakoti – Vuosisata osuuskunta-asumista (2019). Siinä Sevola pureutuu vuonna 1911 perustetun Vaasan asunto-osuuskunta Omakodin historiaan sadan vuoden ajalta. Kirjoittaja on itse asunut osuuskunnan kodissa perheineen neljänkymmen vuoden ajan.
Rautatieläisasuntoja
Osuuskunnan asunnot valmistuivat vuonna 1912 Pitkälahdenkatu neljään ja kuuteen. Kuuden puutalon kokonaisuuden suunnitteli silloinen lääninarkkitehti A. W. Stenfors.
– Hän sai tehtäväkseen suunnitella taloja rautatieläisille ja tämän osuuskunnan perustivatkin rautatietyöläiset, Sevola jatkaa.
Rautatie otettiin Vaasassa käyttöön syksyllä 1883. Sitä varten oli jo edellisenä vuotena valmistunut varikko ja konepaja Pitkällekadulle, nykyisen Wärtsilän alueelle, eli lähelle Vöyrinkaupunkia.
– Täällä asui paljon myös tehdastyöläisiä. Lisäksi monet täällä asuvat naiset tekivät myyjän töitä, kun lähellä oli useita kauppoja.
Keittiö ja kamari
Yhdessä puutalossa oli useampi asunto, johon kuului tupakeittiö ja yksi kamari sekä maapohjainen kellari ja ruokakellari. Yläkerta oli alun perin rakentamaton, mutta monet rakensivat sinne lisähuoneita.
– Yläkertaan menevät portaat olivat yhteiset naapurin kanssa ja rakennettuja vinttihuoneita vuokrattiin usein opiskelijoille. Omassa alakerran kodissa saattoi olla melko ahdasta, jos lapsia oli useampia, Sevola sanoo.
Jotain kotiolojen ahtaudesta kertoo se, että sotien jälkeen Omakotien asunnoissa oli lähes 100 asukasta, kun nykyään heitä on puolet vähemmän.
– Me saimme kuusihenkiselle perheellemme tarvittavaa lisätilaa, kun vuonna 1989 yhdistimme naapuriasunnon silloiseen kotiimme.
Käännekohta. Nykyään hyvin viehättävä puutalokoti ei aina ole ollut aivan samanlainen. 1900-luvun lopulla talot olivat huonommassa kunnossa kuin nykyään.
– Todella murheellisen näköistä. Näin äitini totesi, kun vuonna 1978 muutimme tänne, Pertti Sevolan vaimo Maija Sevola muistelee.
Valtiollinen perusparannuskohde
Vöyrinkaupungin puutalot pääsivät vuonna 1984 toisena suomalaisena kohteena perusparannusalueeksi. Samana vuonna valmistunut säilyttävä kaava mahdollisti lopullisesti puutalojen säilymisen.
– Vuosi 1984 oli hyvin käänteentekevä. Siitä alkoi uusi aika. Pystyimme valtiollisena perusparannuskohteena tekemään isot remontit kaikkiin asuntoihin, Pertti Sevola sanoo.
Peruskorjaukset sekä säilyttävä kaava mahdollistivat sen, että asuntoihin oli aiempaa paljon helpompaa saada pankkilainaa.
Nykyään tunnelmalliset puutalot ovat kysyttyjä asuinkohteita ja Sevoloidenkin postilaatikkoon tipahtelee joskus ostokyselyjä.
– Osuuskunta-asumisessa on itse huolehdittava muun muassa oman asunnon sisätilojen kunnosta ja osallistuttava talkoisiin. Aiemmin hallitus ei hyväksynyt asumaan ketä tahansa. Vasaran piti pysyä kädessä, Sevola hymyilee.
Pia Timberg
