Vuok­ra-asu­mi­sen uu­dis­tus voimaan – häi­riö­tä ai­heut­ta­vis­ta naa­pu­reis­ta eroon aiempaa no­peam­min

Luvaton runsas tupakointi voi johtaa jopa vuokrasopimuksen purkuun, kerrotaan Suomen Vuokranantajista.

Helsinki
– Meidän neuvontapalveluumme tulleiden yhteydenottojen perusteella muutos herättää paljon tunteita. Tupakoitsijat ovat olleet kovasti pahoillaan ja naapurit iloissaan, kertoo Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.
– Meidän neuvontapalveluumme tulleiden yhteydenottojen perusteella muutos herättää paljon tunteita. Tupakoitsijat ovat olleet kovasti pahoillaan ja naapurit iloissaan, kertoo Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Vuokra-asumista koskeva merkittävä lakiuudistus on tulossa voimaan lokakuun alussa. Esimerkiksi häiriötä aiheuttavista naapureista voidaan päästä eroon nykyistä nopeammin.

Jos vuokralainen aiheuttaa vakavaa häiriötä, vuokranantaja voi purkaa vuokrasopimuksen nykyistä helpommin. Purku on jatkossa mahdollista myös "erittäin painavan syyn perusteella".

Tällainen syy voi olla esimerkiksi se, että vuokralainen syyllistyy vakavaan väkivallantekoon kiinteistön läheisyydessä niin, että naapureiden kotirauha ja turvallisuudentunne heikkenevät.

Vuokrasopimuksen purku tarkoittaa, että vuokrasuhde päättyy ilman irtisanomisaikaa.

Irtisanomisaika lyhenee

Vuokranantaja voi jatkossa myös irtisanoa vuokrasopimuksen nykyistä lyhyemmällä varoitusajalla. Kun vuokrasuhde on jatkunut yli kaksi vuotta, irtisanomisaika on neljä kuukautta. Aiemmin yli vuoden mittaisissa vuokrasuhteissa irtisanomisaika on ollut kuusi kuukautta.

Uudet irtisanomisajat tulevat voimaan vasta lokakuusta lähtien tehtyihin sopimuksiin.

– Eli mahdollisesti mennään pitkäänkin kaksien irtisanomisaikojen välillä, sanoo vuokranantajien etujärjestön Suomen Vuokranantajien juristi Sara Elo.

Ilmoituksia ei voida pakoilla

Irtisanomisilmoituksia ei voi myöskään pakoilla yhtä helposti kuin nyt. Nykyisellään esimerkiksi irtisanomisilmoitus, purkamisvaroitus ja purkamisilmoitus ovat sellaisia, että niihin vaaditaan vuokralaisen ja vuokranantajan kuittaus.

Lakimuutoksen jälkeen erillistä kuittausta ei tarvita – jos vuokrasopimuksessa on sovittu, että tällaiset todisteelliset tiedoksiannot hoidetaan vuokralaisen ja vuokranantajan välillä sähköisesti. Tämä täytyy tehdä kahta kanavaa pitkin, esimerkiksi sähköpostilla ja tekstiviestillä.

– Muutos tuo helpotusta siihen, että tällaisia ilmoituksia ei voida puolin tai toisin pakoilla, Elo sanoo.

Jos ei ole erikseen sovittu sähköisistä tiedoksiantotavoista, tarvitaan edelleen kuittaus vastaanottajalta.

Vuokralaiselle tulee myös velvollisuus ilmoittaa vuokranantajalle huoneistossa asuvista henkilöistä.

Tupakointi lähtökohtaisesti kielletty

Tupakointi on jatkossa lähtökohtaisesti kielletty ilman vuokranantajan lupaa. Tämä koskee myös tällä hetkellä voimassa olevia vuokrasopimuksia.

– Tupakointikiellon rikkominen voi olla irtisanomisperuste vuokrasuhteelle, Elo sanoo.

Luvaton runsas tupakointi voi johtaa myös astetta järeämpään keinoon eli vuokrasopimuksen purkuun, jolloin vuokrasuhde päättyy ilman irtisanomisaikaa. Purku edellyttää lähtökohtaisesti kuitenkin varoituksen antamista.

– Tupakointikiellon rikkominen ilman muiden purkamisperusteiden käsillä oloa voi nykyisin olla vuokrasopimuksen purkamisperuste vain poikkeuksellisesti.

"Tupakoitsijat kovasti pahoillaan"

Vuokralaisten etujärjestö Vuokralaiset ry:stä sanotaan, että tupakoinnin kieltäminen vaikuttaa vuokralaisten kesken olevan uudistuksen eniten puhuttanut muutos.

– Meidän neuvontapalveluumme tulleiden yhteydenottojen perusteella muutos herättää paljon tunteita. Tupakoitsijat ovat olleet kovasti pahoillaan ja naapurit iloissaan, kertoo toiminnanjohtaja Anne Viita.

Onko näköpiirissä, että lokakuun alussa kaikille vuokralaisille on selvää, että kodissa ei saa tupakoida?

– Tiedän, että isot vuokranantajat ovat jo tiedottaneet asiasta vuokralaisille. Asunto-osakeyhtiömaailmassa osakkaathan saavat edelleen tupakoida, mutta vuokrasuhteessa elävät eivät, Viita sanoo.

Eduskunnassa on käsittelyssä parhaillaan hallituksen esitys tupakkalaista, jolla helpotettaisiin tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisön, kuten asunto-osakeyhtiön, omalla päätöksellä.

Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin.

– Toivoisimme, että tupakkalaissa kiellettäisiin suoraan ainakin piha- ja parveketupakointi ja mielellään myös huoneiston sisäinen, Viita sanoo.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä